Suomen toiseksi ylimmälle sarjatasolle Mestikseen avautui yksi paikka, kun LeKi ei saanut lisenssiä kaudelle 2019−20. Suomi-sarjan voittanut Hokki sai mahdollisuuden hakea lisenssiä, ja sellainen myös heille myönnettiin.
Hokki pelasi aiemmin Mestistä vuosina 2002−2017 juhlien mestaruutta vuonna 2007. Joukkue luopui sarjapaikastaan kaksi vuotta sitten taloudellisten vaikeuksien takia, ja nyt Kajaanissa toimitaan uuden taustayhtiön voimin.
− Meidän kannalta on hieno asia, että päätös tuli näin nopeasti. Saimme toimitettua asiakirjat liittoon nopeasti ja nyt pääsemme täysipainoisesti rakentamaan Mestis-joukkuetta, Hokin puheenjohtaja Pasi Halonen sanoo.
Suomi-sarjan lisensseistä päätetään lähiaikoina. Tavoitteena on pelata sarja 16 joukkueen voimin.