Ilta-Sanomat kertoi perjantaiaamuna tietoihinsa pohjaten hyökkääjä Jani Lajusen siirtyvän ensi kaudeksi Kiekko-Espoon riveihin.
34-vuotias Espoossa syntynyt pelaaja otti uransa ensi piirrot Liigassa Espoo Bluesin väreissä kausina 2007–11. Kevätkaudella 2011 Lajunen voitti SM-hopeaa ja oli Leijonien mukana voittamassa maailmanmestaruuden. Hyökkääjä on edustanut Liigassa myös Tapparaa, jossa hän voitti mestaruuden kahdesti.
Viime kaudet Lajunen on pelannut pääsarjoissa Sveitsissä, Ruotsissa ja viimeisimpänä Tšekissä, jossa kuluva kausi on tuottanut toistaiseksi 6+10=16 pistettä 42 otteluun HC Sparta Prahan joukkueessa.
Lajusen isoveli Ville Lajunen on tällä kaudella kantanut Kiekko-Espoon kapteenin roolia.
Lisäksi lehti kertoo Veli-Matti Savinaisen, 39, olevan lehden sisäpiirilähteiden mukaan todella lähellä ensi kauden sopimusta espoolaisjoukkueen kanssa. Lehden tietojen mukaan konkarihyökkääjän vaihtoehdot ensi kaudeksi ovat Kiekko-Espoo sekä hänen tällä hetkellä edustamansa Tappara.
Menestynyt Savinainen on ollut voittamassa Tapparan viittä edellistä suomenmestaruutta kausina 2015–17 ja 2021–24. Ensimmäisen vastaavan mestaruutensa hyökkääjä voitti Ässissä keväällä 2013.
Lisäksi Savinainen on voittanut muun muassa MM-kultaa 2019, Champions Hockey Leaguen mestaruuden 2023 ja Liigan parhaan maalintekijän sekä pudotuspelien parhaimman pelaajan palkinnot. Tällä kaudella hyökkääjä on kerännyt Tapparassa 10+12=22 pistettä 45 ottelussa.
Savinainen on nuoremman Lajusen tapaan syntynyt Espoossa.