Laitahyökkääjä Jonne Jantunen on solminut TUTOn kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Vuosi sitten Turkuun siirtynyt hyökkääjä pelasi nyt ensimmäisen täyden Mestis-kautensa.
– Loukkaantumiset ovat häirinneet Jantusen kehittymistä aiemmilla kausilla. Nyt hänellä on alla täysi kausi, josta on hyvä jatkaa ensi kauteen. Jonnella on iso potentiaali kasvaa Mestiksen kärkihyökkääjäksi, kertoo TUTOn päävalmentaja Antti Virtanen seuran verkkosivuilla.
Jantunen, 23, asettaa itse alkavalle kaudelle korkeat tavoitteet.
– Tavoitteena on tietenkin joukkueena hakea se kirkkain. Henkilökohtaisena tavoitteena on ottaa isoa roolia joukkueessa ja olla niitä kärkipelaajia, jotka kantavat joukkuetta vaikeinakin hetkinä, Jantunen lausuu.
TUTOon Jantunen siirtyi kasvattajaseurastaan Pelicansista, jossa hän on pelannut yhteensä 24 Liiga-ottelua. Mestiksessä hän on ennen TUTOa edustanut lainakomennuksilla Heinolan Peliittoja.