Jukurien koronavyyhti laajenee − myös Liiga-joukkue karanteeniin

LIIGA / Uutinen
Jukurien Liiga-joukkue on asetettu karanteeniin.
Kuva © Toni Takala

Jukurit tiedottaa verkkosivuillaan, että maanantai-iltana todetut koronavirustartunnat seuran U20-joukkueessa ovat johtaneet koko U20- ja Liiga-joukkueen karanteeniin asettamiseen. Tartunnan saaneet ovat oireettomina ehtineet altistaa molemmat joukkueet virukselle. Yhteensä tartuntoja on todettu jo 20.

14 päivän karanteeniin joutuvat Jukurien pelaajat, huoltohenkilöstö, valmentajat ja joukkueenjohtajat. Myös U20-joukkueen valmennus on altistunut virukselle.

Tartunnan saaneet ovat kaikki kotihoidossa ja osa heistä on oireettomia. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten jatkaa altistuneiden kartoitusta.

Karanteenin seurauksena U20-joukkueen viikonlopun ottelut on peruttu, samoin Liigan harjoitusottelu torstaina 17.9. Jukurien ja KooKoon välillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
NHL:n palkkakattoon roima korotus kaudelle 2024–25
9.6.2024 14:33
NHL:n palkkakatto nousee huomattavasti tulevalle kaudelle.
Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.

Lue myös