Kärppien kokenut tähtihyökkääjä Jussi Jokinen taklasi lauantaina JYPin Julius Nättistä JYP–Kärpät-ottelun kolmannessa erässä. Jokinen sai tilanteesta pelirangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta ja maanantaina hänelle lätkäistiin tuju kahdeksan ottelun mittainen pelikielto.
Nättinen jatkoi lauantaina ottelun loppuun saakka, joten oletuksena oli, että hyökkääjä selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Tänään pelattavassa JYPin seuraavassa ottelussa hän ei kuitenkaan ole kokoonpanossa. JYP kohtaa Lukon.
JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen, miksi Julius Nättinen ei ole kokoonpanossa Lukkoa vastaan?
− Sen verran voi todeta, etteivät syyt ole pelillisiä.
Eli taustalta löytyy jonkinlainen loukkaantuminen?
− Tässä vaiheessa emme voi kommentoida asiaa enempää.
Nättinen jatkoi ottelua lauantaina vielä taklauksen jälkeen, miten tällaisissa tilanteissa päätös jatkamisesta tehdään?
− Tilanteissa arvioidaan kyky jatkaa peliä. Esimerkiksi jos pelaaja ei muista tilannetta tai menettää tajuntansa, hänen ottelunsa ei jatku.
Tässä tapauksessa Nättinen jatkoi peliä.
− Tilanteessa on varmasti ollut mukana lääkäri, joka on arvioinut tilanteen.
Kultakypärää kantanut jyväskyläläinen on iskenyt kauden viidessä ottelussa tehot 3+1. Hänen paikkansa hyökkäyksestä ottaa lauantaina pelaavan kokoonpanon ulkopuolella ollut David Tomasek.
JYPin kokoonpanoon palaa myös Markus Ruusu, joka on toipunut loukkaantumisestaan. Hänet on merkitty Lukkoa vastaan pelattavaan otteluun varamaalivahdiksi.