Kiekko-Pojille toisen polven maalivahti tolppien väliin, TUTO nappasi tehokkaan kaksikon takalinjoilleen

MESTIS / Uutinen
Jere Vertanen ainakin aloittaa kautensa TUTOssa.
Mestiksessä tapahtuu jälleen uuden kauden kynnyksellä. TUTO nappasi muun muassa kaksi tehopuolustajaa takalinjoilleen. Kiekko-Poikien maalinsuulle saapui puolestaan liigakokemuksellakin varustettu toisen polven torjuja.

TUTO räväytti heti uuden harjoituskauden alkuun nipun sopimuksia. Puolustukseensa turkulaisryhmä sai runsaasti Mestis-kokemusta, kun joukkue teki sopimukset kolmen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Suomeen palaavan Roope Reinin sekä Jokereiden takalinjoilla viime kaudella luutineen Jere Vertasen kanssa. Vertasen sopimus on kuukauden mittainen, Reinin sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta.

Reini, 25, on pelannut urallaan aiemmin 111 Mestis-ottelua Kiekko-Vantaan ja Ketterän riveissä. Kaudella 2020−21 hän oli voittamassa Mestiksen mestaruutta ja kyseisellä kaudella hänet palkittiin myös sarjan parhaana puolustajana. Viime kauden Reini pelasi Ranskan pääsarjassa Nicessä, jossa teki 17 ottelussa tehot 2+6.

Jyväskyläläislähtöinen Vertanen on edustanut Mestiksessä Jokerien lisäksi Peliittoja ja Ketterää, jonka riveissä puolustaja voitti Mestiksen mestaruuden keväällä 2022. Tehokkaimmalla Mestis-kaudellaan raamikas (191 cm / 88 kg) puolustaja teki Ketterässä 51 otteluun 49 tehopistettä. Menneellä kaudella Jokereissa syntyi 33 otteluun pisteet 6+14.

Hyökkäyspäähän uutena vahvistuksena saapuu 73 Liiga-otteluakin urallaan pelannut Elias Koponen. 21-vuotias KalPan kasvatti pelasi viime kaudella Mestiksessä 16 ottelun verran lainapesteillä Kiekko-Espoossa ja Kiekko-Pojissa. Tehopisteitä noissa peleissä syntyi seitsemän.

Kevään ja kesän koeajalla TUTOssa ollut hyökkääjä Tuukka Hietamäki vakuutti myös valmennuksen sopimuksen arvoisesti ja jatkaa turkulaismiehistössä. 21-vuotias Hietamäki pelasi viime kaudella vahvan kauden Suomi-sarjassa LeKin paidassa, jossa takoi 29 otteluun 27+14.

RoKille nuorta voimaa hyökkäykseen

RoKin joukkueen rakennus jatkui kolmen uuden hyökkääjän verran. Rovaniemeläisnippuun liittyivät Veikka Hahl, Juho Heinonen sekä latvialainen Davids Livsics.

Hahl kiekkoili Mestiksessä jo viime kaudella Hokin riveissä, jossa teki 33 otteluun tehot 7+8. Mestis-karsinnoissa 22-vuotias Jukurit-kasvatti merkkautti kuuteen kamppailuun kolme syöttöpistettä.

Heinonen, 21, siirtyy Rovaniemelle Sportin U20-joukkueesta, jossa pelasi kolme edelliskautta. Menneellä kaudella vaasalaisryhmän kapteenina toiminut hyökkääjä teki U20 SM-sarjassa 47 ottelussa pisteet 1+7.

Livsics saapuu Mestikseen puolestaan kotimaansa pääsarjassa pelaavasta HK Kurbadsista. 19-vuotias hyökkääjä teki menneellä kaudella 32 ottelussa tehot 13+20. Livsics on edustanut Latviaa kahdesti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, viimeksi keväällä 2023.

Toisen polven maalivahti Kiekko-Poikien tolppien väliin

Joensuun Kiekko-Pojat täydentää maalivahtiosastoaan viime kauden HPK:n organisaatiossa viettäneellä Juho Markkasella. 22-vuotiaan torjujan sopimus joensuulaisjoukkueen kanssa on voimassa toistaiseksi. Kiekko-Poikien maalivahtikolmikon Markkasen lisäksi muodostavat Juho Ahopelto sekä Rastislav Elias.

HPK:n lisäksi myös SaiPaa Liigassa edustanut Markkanen on pelannut kaikkiaan 25 Liiga-ottelua. Menneellä kaudella hän esiintyi kahdeksassa ottelussa HPK:n maalilla torjuntaprosentilla 84,4. Markkasella on kokemusta myös Sveitsin pääsarjasta sekä Saksan DEL:stä.

Markkanen on toisen polven jääkiekkomaalivahti. Hänen isänsä on NHL:ssä ja Suomen maajoukkueen maalillakin esiintynyt Jussi Markkanen.

Hokille kaksi uutta peluria ja luottohyökkääjälle jatkoa

Hokki sai uusia vahvistuksia sekä takalinjoilleen että hyökkäykseen, kun se teki sopimukset Samu Romakkaniemen ja Kie Vähäkankaan kanssa.

Uuden kaksikon lisäksi kajaanisseura solmi jatkosopimuksen jo neljännen kautensa joukkueessa aloittavan Kasperi Heinäsen kanssa. Heinänen pelasi viime kaudella 26 ottelua, joissa hän teki tehot 2+8.

Oululaislähtöisen Romakkaniemen tie vei Luleån, RoKin ja JYPin junioreiden kautta viime kaudeksi Joensuuhun, jossa hän pelasi debyyttikautensa Mestiksessä. Kiekko-Poikien takalinjoilla 21-vuotias puolustaja keräsi 35 ottelussa tehot 3+6.

Raamikas (190 cm / 95 kg) Vähäkangas saapuu Kajaaniin Pohjois-Amerikasta, jossa hän pelasi pääosan viime kaudesta. 21-vuotias keskushyökkääjä aloitti kauden Jokerien U20-joukkueessa, josta siirtyi marraskuussa NAHL-juniorisarjaa pelaavaan Aberdeen Wingsiin. NAHL:ssa Vähäkangas teki 26 ottelussa 21 tehopistettä. Hyökkääjältä löytyy vyöltään myös kaksi Liiga-ottelua HPK:n paidasta.

Hermes täydensi hyökkäyskalustoaan

Hermes teki jatkosopimuksen hyökkääjä Jerry Sammaliston kanssa. Uutena kasvona kokkolalaisnippuun liittyy puolestaan Suomi-sarjan JHT:ssa viime kauden pelannut Iivari Miikkulainen, joka hakee paikkaa joukkueesta koeajalla.

Miikkulainen esiintyi Suomi-sarjassa viime kaudella 33 ottelussa ja teki niissä tehot 14+9. Porilaislähtöisellä hyökkääjällä on aiempaa kokemusta Mestiksestäkin 26 ottelun verran TUTOsta kausilta 2020-23. 

Sammalisto palasi Hermekseen viime kaudeksi parin vuoden tauon jälkeen. 26-vuotias hyökkääjä teki kauden aikana 30 ottelussa tehot 4+2. Pudotuspeleissä hän merkkautti 13 otteluun kolme syöttöpistettä.

Unkariin lisää suomalaisväriä

Viime kaudella Mestistä pelanneista pelaajista jälleen muutamat löysivät uuden pelipaikan ulkomailta. Unkariin suuntaavat hyökkääjät Lauri Heino ja Santtu Hakanen. Heino siirtyy viime kauden joukkuetoverinsa Paavo Tynin perässä Ferencvárosi TC:hen, kun taas Hakasen uusi seura on Fehérvár Hockey Academy 19.

Hokkia edustaneista Selänteen veljeksistä Leevi jatkaa uraansa Ruotsin Division 2:ssa Ockelbo HC:ssa, johon siirtyi aiemmin myös IPK-hyökkääjä Aleksi Soijärvi. Veljeksistä vanhempi Eetu sen sijaan löi hokkarit naulaan ja siirtyy työelämän pariin.

Hokin takalinjoilla luutineella Niko Mikkolalla on hieman eksoottisempi suunta, sillä puolustaja pelaa alkavalla kaudella Itävallan kakkostasolla kiekkoilevassa kroatialaisjoukkue KHL Sisakissa.

RoKin hyökkäyksessä viime kaudella pelanneet Lauri Huhdanpää ja Matthew Barnaby jatkavat uraansa myös ulkomailla. Huhdanpää suuntaa Puolan pääsarjajoukkue STS Sanokiin, josta hän juuri siirtyi Rovaniemelle kesken menneen kauden. Barnaby teki puolestaan sopimuksen ECHL-joukkue Worcester Railersin kanssa.

FPS:n ja viimeisimmäksi Kiekko-Vantaan miehistöissä Mestistä tahkonnut hyökkääjä Totte Moberg kiekkoilee tulevalla kaudella Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Alleghen joukkueessa. Mobergin lisäksi suomalaisväriä seurassa edustavat TUTO-paidasta tuttu hyökkääjä Juho Mäkelä sekä päävalmentajana aloittava konkariluotsi Vesa Surenkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle