Konsta Helenius tekee historiaa − pelaa ensimmäisenä suomalaisena kolmet MM-kisat samalla kaudella

MAAJOUKKUE / Uutinen
Konsta Heleniuksella on riittänyt maajoukkuetehtäviä tällä kaudella.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kolmet MM-kisat saman kauden aikana on pelannut Heleniuksen lisäksi vain neljä pelaajaa. Hyökkääjä on lisäksi kautta aikojen nuorin suomalainen aikuisten MM-kisoissa.

Miesten MM-kisojen toisena päivänä 18 vuotta täyttävä Konsta Helenius liittyy harvalukuiseen joukkoon, sillä hänestä tulee vasta viides pelaaja, joka tulee pelanneeksi saman kauden aikana sekä alle 18-vuotiaiden että 20-vuotiaiden MM-kisoissa miesten MM-turnauksen lisäksi.

Ennen Heleniusta kolmet kisat yhden kauden aikana ovat pelanneet Vadim Karaga (2003)Andrei Kastitsyn (2003), Kevin Fiala (2014) ja Jack Hughes (2019).

Helenius tekee historiaa myös kotimaisella mittapuulla, sillä hän on nuorin koskaan leijonapaitaan miesten MM-turnauksessa pukeutunut pelaaja. Kaikkiaan hän on neljäs peluri, joka pelaa miesten MM-kisoissa sinä vuonna, jona täyttää 18 vuotta. Vain Reijo Ruotsalainen, Patrik Laine ja Kaapo Kakko ovat yltäneet samaan ennen häntä.

Muokattu: 5.5.2024, kello 19.19: Tarkennettu Heleniuksen yhtä saavutusta siten, että määrittävä tekijä on vuosi, jona pelaajat täyttävät 18 vuotta.

» Lähetä palautetta toimitukselle