KooKoo nappasi toisenkin oman kasvattinsa Imatralta − Ossi-Petteri Jaakola täydentämään hyökkäystä

LIIGA / Uutinen
Jaakola palaa Kouvolaan ensi kaudeksi.
KooKoo saa riveihinsä lisää vahvistusta Imatralta, kun hyökkääjä Ossi-Petteri Jaakola palaa kouvolalaishyökkäykseen.

KooKoo on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen Ossi-Petteri Jaakolan kanssa. Kouvolalaisten oma kasvatti palaa joukkueeseen Ketterästä, jossa kiekkoili päättyneen kauden.

Jaakolan debyyttikausi miesten sarjoissa sujui hyvin, sillä hyökkääjä teki Mestiksen runkosarjassa 39 ottelussa 23 tehopistettä. Pudotuspeleissä 22-vuotiaan laitahyökkääjän vauhti kiihtyi, kun hän teki 16 otteluun tehot 2+13. Kauden aikana Jaakola esiintyi lainapestillä myös KooKoon riveissä kolmessa Liiga-ottelussa, joissa teki myös ensimmäisen liigamaalinsa.

− "OP" pelasi erinomaisen kauden Mestiksessä siitä huolimatta, että syyskausi sujui samalla asepalvelusta suorittaen. Myös kolme Liiga-ottelua olivat ennakkoluulottomia, joten vahvan kesäharjoittelukauden myötä hänellä on mahdollisuus napata vakiopaikka oranssimustien kokoonpanosta, totesi KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

Jaakola on jo toinen kouvolalaiskasvatti, joka palaa KooKoon riveihin ensi kaudeksi. Torstaina kouvolalaisjoukkue tiedotti hyökkääjä Akseli Mäkisen pelaavan ensi kaudella joukkueessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle