Carl-Johan Lerby loukkasi itseään viime perjantain Pelicans-ottelussa. Nyt vamman laatu on tarkentunut ja ruotsalaispuolustaja joutuu ylävartalovamman vuoksi sivuun peleistä kolmeksi viikoksi. Lerby on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, joissa on iskenyt yhden maalin.
Vaasalaispuolustus kärsii tällä hetkellä loukkaantumissumasta, sillä Lerbyn lisäksi sairastuvalla ovat Reece Scarlett sekä Valtteri Hietanen, joista molempien toipumisennuste on kuukausia.
Loukkaantumisten paikkaajaksi vaasalaisryhmä hankki kokeneen, lähes 350 liigaottelua urallaan pelanneen Teemu Suhosen. Siirto käy ilmi Jääkiekkoliiton siirtolistauksesta.
Alkukauden vailla seuraa ollut 34-vuotias puolustaja edusti viime kaudella JYPiä, jossa teki 46 ottelussa tehot 5+10. Suhonen on kiekkoillut Liigassa aiemmin myös HPK:n, Jukurien ja Tapparan riveissä.
Vaasalaisryhmä tiedotti lisäksi purkaneensa slovenialaishyökkääjä Jure Povsen kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen. 21-vuotias Povse jatkaa uraansa kotimaassaan Olimpia Ljubljanan miehistössä.
− Juren pelipaikka olisi lähtökohtaisesti ollut U20 nuorissa, mutta hänen toiveensa ja tavoitteensa olivat aikuisten sarjoissa, joten katsoimme tämän ratkaisun hyväksi molemmin puolin. Hän on ollut vapaa etsimään uutta seuraa nyt kuukauden ajan, kertoi Sportin urheilujohtaja Herkko Koski.