Suomalaisfaneille karvasta kalkkia – MM-kisojen ratkaisupelien lippuja myydään vain latvialaiselle

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomalaiskatsojille nämä penkit eivät tule näissä kisoissa tutuiksi.
Kuva © Samuli Huikuri
Kansainvälinen jääkiekkoliitto ja kisajärjestäjät tiedottivat lippujen hinnoista sekä lippujen myynnistä. Suomalaisia ei pääse katsomoihin, sillä kaikki liput myydään latvialaisille.

Alkulohkojen päätöskierrokselle avautuvat katsomot ainoastaan latvialaisille koronaviruksen sairastaneille tai koronavirusrokoteannokset saaneille kiekkofaneille, kertovat IIHF ja kisajärjestäijät tuoreessa tiedotteessaan. 

Kutkuttavan Suomen ja Kanadan näytöksen sisältävän lohkojen päätöskierroksen liput kustantavat yhdeltä henkilöltä 110 euroa/ottelu. Puolivälierää pääsee katsomaan 165 eurolla, välieriä 220 eurolla ja pronssiottelua 280 eurolla. Lippu MM-finaaliin maksaa jo 340 euroa. 

Tuore päätös on karvasta kalkkia suomalaiskatsojille, joiden toivottiin saavan mahdollisuuden matkustaa aistimaan kisatunnelmaa turnauksen lopulla. Kisajärjestäjät ilmoittivat myös, että yleisön on käytettävä kasvomaskia otteluissa ja areenoiden alueella.

» Lähetä palautetta toimitukselle