Tanska ajoi Leijonat ahtaalle – Sami Vatanen voittomaalikilpailun ratkaisijana

MAAJOUKKUE / Uutinen
Leijonat käynnisti kevään MM-leirityksensä tiukalla voitolla.
Leijonat aloitti valmistautumisensa MM-kotikisoihin ottelulla Tanskaa vastaan. Reilut 1300 katsojaa saivat todistaa Leijonien nousun kahden maalin takaa rinnalle ja ohitse ottelun päättyessä voittomaalikilpailun jälkeen lukemiin 4–3.

Leijonat pelaa yhteensä kymmenen maaottelua ennen 13. toukokuuta alkavia MM-kotikisoja. Ensimmäisellä leiritysviikolla peräkkäisinä päivinä vastaan asettuu Tanska.

Illan ottelussa Tanska johti kahden erän jälkeen ottelua jo lukemin 3–1, mutta Petrus Palmu ja Teemu Hartikainen toivat Suomen tasoihin viimeisessä erässä.

Lopulta joukkueen kapteeni Sami Vatanen ratkaisi voiton Leijonille voittomaalikilpailussa. Suomi iski jokaisen maalin erikoistilanteesta, kun vastaavasti Tanska teki maalinsa tasaviisikoin.

Leijonat vaikeuksien kautta voittoon

Jukureissa tällä kaudella kiekkoillut Oliver Larsen tarjosi salama-alun Tanskalle nakkaamalla kiekon avaushyökkäyksestä maaliin 22 sekunnin pelin jälkeen. Ensimmäisessä erässä maalitolppien väliin osuivat myös maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Eemil Erholtz sekä Malte Setkov.

Toisessa erässä Leijonat sai paremmin pelistään kiinni, mutta isännät käyttivät paikkansa tehokkaammin. Nikolaj Krag-Christensen pääsikin iskemään kotijoukkueen kolmannen maalin tyhjään nuottaan hyvän syöttöketjun päätteeksi.

Tanskalle aukeni paikkoja Leijonien huolimattomuusvirheiden vuoksi. Joukkueen hyökkäyspeli ei ollut kuitenkaan ainoastaan vastustajan virheiden varassa, vaan Tanska pystyi ajoittain pitämään kiekkoa pidempiäkin jaksoja hyökkäysalueella. Lisäksi joukkue puolusti tiiviisti.

Suomi lähti kahden maalin takaa-ajoasemassa kolmanteen erään, mutta Palmu toi joukkueen maalin päähän jälleen ylivoimalla ajassa 46.19. Osuman jälkeen Suomi pääsi helposti keskialueen yli ja Sakari Manninen pääsi myös läpiajoon, mutta Frederik Nissen nappasi kiekon.

Suomi pyöritti peliä ilman maalivahtia ja toisilleen erittäin tuttu kaksikko järjesteli tasoitusmaalin. Manninen syötti pää ylhäällä kiekon Hartikaiselle, joka iski lukemiksi 3–3. Viimeinen minuutti ei lisämaaleja tuottanut, joten ottelu eteni jatkoajalle.

Paikkoja aukeni kummallekin joukkueelle, mutta ottelu ratkesi lopulta vasta voittomaalikilpailussa. Sankarin viitan nappasi itselleen joukkueen kapteeni Vatanen, joka laukoi ratkaisevan maalin.

– Hyvä asia oli se, että noustiin kahden maalin takaa-ajoasemasta aina voittoon saakka. Alku oli vähän nihkeä, mutta ottelun edetessä päästiin paremmin mukaan. Huomenna täytyy aloittaa peli vähän paremmin, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle