U18 MM-päiväraportti: Kaksi ottelua, 18 maalia – Ruotsi ja Yhdysvallat järisyttäviin murskavoittoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Yhdysvallat mätti taululle jälleen yhdeksän maalia. Arkistokuva.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lauantai tarjosi U18 MM-kisoissa vain kaksi ottelua, mutta maaleja nähtiin senkin edestä.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen kolmas päivä tarjosi vain kaksi ottelua. Kazakstan kohtasi Ruotsin Vantaalla päivän ensimmäisessä ottelussa, ja Norja haastoi Yhdysvallat Espoon lohkon ainoassa koitoksessa.

Ruotsi paketoi Kazakstanin näytöstyyliin

Perjantaina vahvan alun jälkeen Sveitsin jyrän alle jäänyt Kazakstan kohtasi turnauksen toisessa ottelussaan astetta korkeamman vuoren, kun vastaan luisteli Ruotsi. Avausottelun tavoin Kazakstan siirtyi ottelusa johtoon vain viiden minuutin pelin jälkeen, kun kapteeni Abzal Alibekin napakka kuti painui yläkulmaan ohi Love Härenstamin.

Johtoasema ehti vanheta hieman yli viiden minuutin ajan, kunnes Småkronorna kampesi ottelussa tasoihin Valter Lindbergin osumalla, johon Viktor Eklund tarjosi näyttävän esityön. Eklund ajoi maalin taakse, kääntyi nopeasti lähettäen kiekon samalla maalin edustalle, josta Lindbergillä laukoi kiekon verkkoon. Eklund itse vei Ruotsin johtoon erän lopulla ylivoimalla, kun hän lipui takatolpalle neppaamaan Alexander Zetterbergin syötön tyhjään nuottaan.

Eklund oli näyttävässä roolissa myös toisessa erässä, kun hän alusti Jakob Ihs Wozniakin 3–1-osuman erän avausminuutilla keltapaitojen päästyä jälleen ylivoimalle. Kahden maalin johto ei kuitenkaan riittänyt ruotsalaisille, sillä Adam Hesselvall viimeisteli 4–1-maalin vain 44 sekuntia myöhemmin. Osuma huuhtoi viimeisetkin toivon rippeet Kazakstanilta, ja vain kahdesti erässä laukoneet turkoosipaitaiset näyttäytyivät tilastoissa vain rangaistusten muodossa.

Asanali Sarkenov ajettiin erän lopulla ulos selästä taklaamisesta, mutta pitkällä ylivoimalla Ruotsi ei saanut ohitettua Tanirkhan Alpysbaevia.

Ruotsi palasi tulostaululle päätöserään iskemällä vielä kolme osumaa. Kahdesta ylivoimamahdollisuudesta huolimatta Jack BerglundinLucas Petterssonin ja Melvin Fernströmin loppulukemia kaunistelleet maalit syntyivät täysilukuisina. Småkronorna marssi kuitenkin vakuuttavaan voittoon kuitaten turnauksen avauspäivän Kanada-tappion näytöstyylillä.

Kumpikin joukkue kohtaa seuraavassa ottelussaan Tšekin, Ruotsi sunnuntaina ja Kazakstan maanantaina.

Toisesta ottelusta Yhdysvaltojen ylikävely – Norja iski avausmaalinsa

Kisojen avausottelussa yhdeksän maalia Slovakian verkkoon mättänyt Yhdysvaltojen joukkue jatkoi hirmuvirettään Norjaa vastaan. Joukkue avasi ottelun rangaistuksella jo toisella peliminuutilla, mutta se selvitti aikaisen alivoiman vaivatta. Ylivoimalle päästyään valkopaidoilla kesti 24 sekuntia venyttää verkkoja ensimmäistä kertaa, kun kesän varaustilaisuuden huippulupaus Cole Eiserman laukoi terävän laukauksen ohi Amund Martinsenin. Maali oli Eisermanille jo turnauksen neljäs.

Ottelu repesi jokseenkin odotetusti jo avauserässä Yhdysvaltojen karattua 4–0-johtoon Kamil Bednarikin, Eisermanin ja Trevor Connellyn maaleilla. Eisermanin illan toinen osuma oli taattua laatua, sillä hyökkääjä tulitti kiekon verkkoon ylivoimalla miltei samalta paikalta kuin ensimmäisenkin. James Hagens ja Max Plante merkkauttivat avauserään kaksi syöttöpistettä mieheen. Murskaavasta tilanteesta huolimatta Norja hallitsi kiekkoa miltei minuutin Yhdysvaltoja pidempään.

Toinen erä jatkui kuitenkin sillä, mitä ensimmäisessäkin nähtiin. Erän alussa Connellyn maaliin oivan pystysyötön antanut L.J. Mooney laukoi kiekon pienestä kulmasta ohi Martinsenin.

Erän loppupuolella Elias Straume Vatne huitoi yhdysvaltalaishyökkääjää läpiajossa, josta vihellettiin rangaistuslaukaus. Christian Humphreys kuittasi mahdollisuuden siirtäen toisen erätauon lukemiksi 6–0.

Norja kuitenkin sisuuntui ja iski turnauksen avausmaalinsa vain 39 sekuntia päätöserän alusta. Mikkel Eriksen antoi joukkueelle helpottavan onnistumisen, mutta ottelu oli kaikesta huolimatta muuttumassa vielä myrskyisemmäksi. Puolitoista minuuttia avausmaalista Mathias Karlsen ajettiin ulos pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Ulosajo oli koko MM-turnauksen seitsemäs kymmeneen pelattuun otteluun.

Yhdysvallat antoi otteen lipsua tukevassa johdossa keräämällä peräti kolme erillistä kahden minuutin rangaistusta pitkän ylivoiman aikana. Kun joukkueet pelasivat neljällä neljää vastaan, Logan Hensler iski turnauksen avausmaalinsa venyttäen johtoa jälleen.

Avausottelussa tehot 2+2 merkkauttanut Hagens osui kertaalleen itse tolppien väliin Yhdysvaltojen kahdeksannen ja viimeisen maalin, mutta Norja teki illan toisen osumansa ottelun loppupuolella hänen väkivaltaisuusrangaistuksen aikana.

Joukkueet ovat kahden ottelun jälkeen A-lohkon ensimmäisenä ja viimeisenä maalieroilla 17–2 ja 2–15. Kumpikin joukkue kohtaa seuraavaksi Latvian, Yhdysvallat sunnuntaina ja Norja maanantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle