Venäjällä on edelleen paikka vuoden 2026 olympiaturnauksessa – miesten karsinnan viimeinen vaihe lähestyy

MAAJOUKKUE / Uutinen
Nikolaj Ehlers ja Tanska hakevat olympiapaikkaa kotikentällään.
Kuva © Jarno Hietanen

Miesten olympiakiekkoturnauksen suorat paikat jaettiin Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n vuoden 2023 rankingin perusteella. Kärkikahdeksikko Kanada, Suomi, Venäjä, Yhdysvallat, Saksa, Ruotsi, Sveitsi ja Tšekki pääsee mukaan vuoden 2026 turnaukseen ilman karsintoja. Lisäksi kisoja isännöivä Italia on automaattisesti mukana.

IIHF ilmoittaa sivuillaan, että Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumisesta kansainvälisiin turnauksiin päätetään kausi kerrallaan. Molemmat on suljettu toiminnasta tulevalla kaudella 2024–25, mutta olympiaturnauksen sisältävän kauden 2025–26 osalta päätöstä ei vielä ole tehty.

– Kevättalvella tehdään päätös aina seuraavasta kaudesta, kertoo Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen Iltalehdelle.

Olympiaturnaukseen kelpuutetaan yhteensä 12 maata ja 9 paikkaa on siis jo jaettu. Kolme viimeistä kisajoukkuetta ratkaistaan olympiakarsinnan viimeisen vaiheen turnauksissa, jotka alkavat torstaina 29. elokuuta ja päättyvät sunnuntaina 1. syyskuuta. Turnauksia on yhteensä kolme ja jokaisen voittaja pääsee kisoihin. Valko-Venäjän piti alunperin osallistua tähän karsintavaiheeseen, mutta se on siis suljettu kilpailutoiminnasta, eikä täten voi selvitä olympiaturnaukseen.

Karsintalohko D (Bratislava, Slovakia)
Slovakia
Kazakstan
Itävalta
Unkari

Karsintalohko E (Riika, Latvia)
Latvia
Ranska
Slovenia
Ukraina

Karsintalohko F (Aalborg, Tanska)
Tanska
Norja
Iso-Britannia
Japani

Paikkoja on siis jaossa vain kolme, mutta jos Venäjää ei päästetä olympiakisoihin, avautuu paikka vielä yhdelle joukkueelle.

– Sekin linjataan vielä siinä päätöksessä, mutta on luonnollista, että se määrä joukkueita, joka on ottelukaavioihin piirretty, täytyy täydentää. Miten se lisäjoukkue poimitaan, sitä ei ole vielä päätetty, Hietanen sanoo Iltalehden jutussa. Hietanen arvioi samalla, että paikkaa tarjottaisiin sille maalle, joka olisi ensimmäisenä jäämässä ulkopuolelle.

Tätä järjestelmää käytettiin myös viimeisessä karsintavaiheessa, jossa Valko-Venäjälle varattu paikka meni edellisen vaiheen parhaalle lohkokakkoselle Unkarille. Nytkin voisi siis kuvitella parhaan lohkokakkosen olevan vahvoilla kisoihin.

Koska karsintaturnaukset pelataan tässä vaiheessa vuotta, on mailla mahdollisuus saada mukaan myös NHL-vahvistuksia. Esimerkiksi Slovakian Juraj Slafkovský ja Erik Cernak, jäävät kuitenkin sivuun turnauksesta, vaikka muut nimekkäimmät NHL-slovakit ovatkin mukana alustavassa pelaajalistassa. Myös Slovenian Anže Kopitar ja Itävallan Marco Rossi jättävät karsinnan väliin.

Tanska on saamassa mukaan kaikki viime kaudella NHL:ää pelanneet tanskalaiset Frederik Andersenin ja Nikolaj Ehlersin johdolla. Mats Zuccarello puolestaan vahvistaa Norjan joukkuetta.

Olympialaiset käydään Italian Milanossa ja Cortina d'Ampezzossa helmikuussa 2026. Sekä miesten että naisten jääkiekkoturnaukset pelataan Milanossa. Naisten puolellakin Venäjä kummittelee osallistujamaiden joukossa. Sen lisäksi myös Kanada, Yhdysvallat, Suomi, Tšekki, Sveitsi ja järjestäjämaa Italia ovat selvinneet turnaukseen. Loput paikat yhteensä kymmenen maan turnauksessa ratkaistaan helmikuussa 2025.

» Lähetä palautetta toimitukselle