Anaheim erotti valmentaja Guy Charronin maanantaina kapteeni Paul Kariyan
tuesta huolimatta. Charron aloitti kauden Craig Hartsburgin kakkosmiehenä, mutta nostettiin
päävalmentajan paikalle joulukuussa Harstburghin erottamisen jälkeen. Charronilla on aiempaa
kokemusta valmennustehtävistä New York Islandersin ja Calgary Flamesin apulaisvalmentajana. Kaudella
1991-92 Charron ylennettiin myös kesken kauden joukkueen vastuuvalmentajaksi.
Anaheimin kausi oli täynnä pettymyksiä, ja seurajohto päätti myydä joukkueen toisen supertähden
Teemu Selänteen kesken kauden San Joseen vaihdossa
Jeff Frieseniin ja Steve Shieldsiin. Kaupan jälkeen Anaheimin
peli parani huomattavasti, mutta siitä huolimatta menestys oli toiseksi heikointa
seuran historian aikana. Parantunut pelikään ei riittänyt vakuuttamaan seurajohtoa Charronin
kyvyistä, ja hän joutui väistymään
vastuuvalmentajan pallilta. Charron jatkaa kuitenkin edelleen seuran palkkalistoilla toistaiseksi
nimeättömässä tehtävässä.
Anaheimin toimitusjohtaja Pierre Gauthier ei ollut vielä tavoitettavissa kommentointia varten.
Uutta valmentajaa Anaheimiin ei ole vielä valittu.