Bluesille hyökkäysapuja Mestiksestä

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Friman on pelannut tehokkaan alkukauden Mestiksessä.
Kuva © Timo Savela
Mestiksessä alkukaudesta pelanneet Nico Friman ja Kalle Moisio siirtyvät Bluesin riveihin kuukauden mittaisilla sopimuksilla.

Nico Frimanin ja Kalle Moision sopimukset espoolaisryhmän kanssa kestävät 10.1 saakka. Molemmat ovat pelanneet urallaan aiemmin Liigaa: Moisio TPS:ssä ja Friman HIFK:ssa.

Friman pelasi alkukauden Kiekko-Vantaassa ja iski siellä 19 ottelussa tehot 11+7, jotka oikeuttivat sarjan tulokkaiden pistepörssin kärkisijaan. Lisäksi 21-vuotias hyökkääjä on lohipaitojen paras maalintekijä.

Moisio puolestaan keräsi alkukaudesta TUTOn riveissä 19 ottelussa pisteet 1+2. Turkulaislähtöinen hyökkääjä pelasi Liigaa jo viime kaudella TPS:ssä 12 ottelun verran, mutta jäi vaille tehomerkintöjä.

− Blues halusi tarjota Moisiolle mahdollisuutta tavoitella liigapaikkaa. Pelaaja halusi lähteä tavoittelemaan sitä, emmekä halunneet asettua esteeksi siirrolle, totesi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Blues lähettää vastaavasti 20-vuotiaan Janne Puhakan vaihdossa TUTOon. Kuluvaksi kaudeksi Pohjois-Amerikasta Espooseen palannut Puhakka on pelannut tällä kaudella 12 Liiga-ottelua ilman pisteitä.

− Puhakka on tulevan viikonlopun mukanamme ja katsomme Bluesin kanssa asioita alkuviikosta uudelleen. Puhakka on hyvin luisteluvoimainen ja erittäin pelitaitava laitahyökkääjä, Aittola kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle