Toisiin MM-kisoihinsa osallistuva Dion Phaneuf sanoi lähtevänsä turnaukseen innolla. Edellisen kerran Phaneuf oli mukana vuoden 2007 MM-kisoissa, joissa hän voitti MM-kultaa Kanadan joukkueessa. Tuolloin hän oli Kanadan neljänneksi paras pistemies tehoilla 0+8=8.
– On kunnia saada kutsu ja päästä edustamaan Kanadaa, Phaneuf totesi.
Phaneuf tahkosi kuluvalla kaudella Toronto-puolustuksessa 66 ottelua, joissa hän teki pisteet 8+22=30. Viimeisessä 22 ottelussa syntyi 17 tehopistettä. Lisäksi hän sai eniten jääaikaa koko itäisessä konferenssissa.
Phaneufin lisäksi Torontosta Slovakiaan matkaavat puolustaja Luke Schenn ja maalivahti James Reimer. 21-vuotias Schenn osallistuu toisiin MM-kisoihinsa. Hän oli mukana vuoden 2009 MM-hopeaa voittaneessa ryhmässä. Tuolloin Schenn teki yhdeksässä ottelussa tehot 0+1=1.
Reimer on ensikertalainen maajoukkueessa ja tekee debyyttinsä aikuisten tasolla Slovakiassa.
– Olen aina halunnut edustaa Kanadaa. Toki minulla on nytkin vaahteralehtipaita päällä, mutta ei punavalkoinen. Olen innoissani mahdollisuudesta, Reimer sanoi.
Kanada avaa kisaurakkansa huhtikuun 29. päivä ottelulla Valko-Venäjää vastaan.