Isokokoinen Eerikki Koivu (190cm, 100kg) pelasi viime kaudella Ranskan liigaa ASG Angersin riveissä. Koivu pelasi samassa joukkueessa myös kauden 2000-01, jolloin hänet valittiin myös sarjan tähdistökentälliseen.
Parhaiten Kokkolassa syntynyt, mutta lähinnä JYP:n junioreissa tahkonnut, puolustaja muistetaan Suomessa kaudesta 2001-02. Silloin Koivu edusti Diskoksen Mestis-joukkuetta. Runkosarjassa tehot 5+6 kerännyt Koivu oli joukkueensa parhaimmistoa, vaikka teholukema olikin pakkasen puolella 26 maalin verran. Samalla kaudella Koivu otti 91 rangaistusminuuttia.
Tänä keväänä Koivu harjoitteli Diskoksen kesävalmennusryhmässä. Koivun myötä Hermeksellä on sopimus ensi kaudeksi kuuden puolustajan kanssa. Myös Augersissa pelanneet suomalaishyökkääjät Harri Suvanto, Juho Jokinen ja Jani Tuominen etsivät tiettävästi uutta seuraa.