Jani Tuominen, 27, on kuulunut parina edellisenä kautena TuTon avainhyökkääjiin. Viime kauden tehot Mestiksen hopeajoukkueessa olivat 43 runkosarjapelissä 17+19 ja 11 pudotuspeliottelussa 3+5. Alkukauden Tuominen on edustanut saksalaista EV Füssenia Oberligassa. 12 ottelussa turkulaislähtöisen hyökkääjän tehot olivat 2+1.
Tuomisen lisäksi Ahmoissa on testattavana SaiPan hyökkääjä Juuso Vakkilainen ja lainassa Sami Kautiainen Kiekko-Vantaasta. Näiden pelaajien jatkosta tehdään päätöksiä ennen tammikuun loppua, jolloin siirtoaika päättyy. Päävalmentaja Jari Hiltusen mukaan kolmikosta jää Ahmoihin loppukaudeksi vähintään yksi, toivottavasti kaksi pelaajaa.
Keskiviikon Diskos-ottelussa kokoonpanon ulkopuolelle jäänyt Tomi Grönroos jatkaa Ahmoissa niinikään kevääseen asti.
Sairaslistalaisista vain yhdeksän ottelua tällä kaudella pelannut keskushyökkääjä Jan Eriksson teki paluun kaukaloihin viime viikon perjantaina Turussa, mutta loukkasi jalkansa uudelleen. Eriksson on sivussa ainakin viikon verran. Olkapäätään potevista Santeri Salminen palaa tositoimiin lähiaikoina, ja Lauri Tukonen pelasi jo viime lauantaina C-junioreiden SM-sarjaa. Tukosen olkapään kestävyyttä testataan vielä junioreissa ennen mahdollista paluuta edustusjoukkueeseen.