Selkävaivat ovat kiusanneet Lehtistä jo viime talvesta lähtien, eikä kesän ja alkusyksyn ajan jatkunut kuntoutus pystynyt estämään vamman pahentumista.
- Alaselässä oleva välilevyn pullistuma alkoi vaivata puoli vuotta sitten ja paheni entisestään World Cupin aikana. Selkä täytyy saada nyt kuntoon ennen kuin voin jatkaa pelaamista.
- Selkä vaivasi koko turnauksen ajan ja meni peli
peliltä pahemmaksi. Nyt yritetään vielä kuntoutusta ja jos se ei auta, voi edessä olla leikkaus. Toistaiseksi mennään viikko kerrallaan eteenpäin, kertoi Lehtinen nykytilanteesta.
Lehtisen tilanne on miehen itsensä lisäksi pettymys myös Espoon Bluesille ja sen kannattajille.
- Olisimme nähneet mielellämme Jeren Bluesin paidassa, mutta selän paraneminen pelikuntoon ja uran jatkaminen NHL:ssä työsulun päätyttyä on tärkeintä, kommentoi tilannetta Bluesin toimitusjohtaja Christian Ruuttu.