Penguins-Wild 2-6
Wildin kolmosketjulainen Antti Laaksonen näytti osaavansa maalintekotaidon lähes yhtä mainiosti kuin Maurice ”Rocket” Richard parhaina päivinään. Wild johti avauserän jälkeen 3-0, ja Tammelan mies oli tehnyt joukkueensa maaleista ensimmäisen ja kolmannen.
Wildin Marian Gaborik onnistui rangaistuslaukauksesta toisessa erässä, ja Wildin meno kohti kahta pistettä alkoi olla yhä selvempi asia. Päätöserä oli pelkkää kosmetiikka, joka päättyi tasan 2-2.
Laaksonen pelasi ottelussa reilut 14 minuuttia.
Stars ja Ducks pelasivat tasan
Stars-Mighty Ducks 3-3
Dallas Starsin maalivahdilla Marty Turcolla ei ollut paras iltansa ottelussa Anaheim Mighty Ducksia vastaan. Hän otti syyt niskoilleen kaikista kolmesta Ducks-maalista, joista kaksi oli varsinaisia munauksia Turcolta.
Avauserässä Turco oli ulkona maaliltaan käsittelemässä kiekkoa, ja syötti pikkumustan suoraan Ducksin Andy McDonaldin lapaan. McDonald kiitti, ja Ducks johti 1-0. Tämän jälkeen Stars iski kolme kertaa ennen kuin Turco sai taas aihetta painajaisiin: Ducks tuli kahden maalin takaa tasoihin.
Ensin Petr Sykora toisen erän lopussa ja kolmannessa erässä asialla oli taas McDonald, joka veti punaviivalta kiekon ohi Turcon.
Jere Lehtinen palasi Starsin pelaavaan kokoonpanoon. Lehtinen oli sivussa 16 ottelusta selkävaivojen takia. Espoolainen pelasi reilut 22 minuuttia. Starsin Niko Kapanen ei mahtunut pelaavaan kokoonpanoon.
Sabres aseeton Devilsiä vastaan
Devils-Sabres 4-1
New Jersey Devils johti avauserän jälkeen 1-0 Buffalo Sabresia vastaan, ja toisen erän ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana joukkue kasvatti johtoa kolmella maalilla. Tämä riitti katkaisemaan sekä Sabresin että maalivahti Martin Bironin selkärangan. Mika Noronen pelasi ottelun loppuun Sabresin maalilla torjuen kaikki yhdeksän Devils-laukausta.
Devilsin kapteeni Scott Stevens syötti Devilsin kaksi ensimmäistä maalia. Stevens on kahden ottelun päässä Larry Murphyn NHL-ennätyksestä puolustajien ottelumäärässä. Murphy pelasi pitkällä urallaan peräti 1615 NHL:n runkosarjaottelua.
Ottelussa oli katsojia vain 10 008, joka on reilut tuhat katsojaa vähemmän kuin joukkueiden viimeviikkoisessa kohtaamisessa puolueettomalla kentällä Rochesterissa.
Hunter heilutti verkkoa kahdesti
Panthers-Islanders 1-4
NY Islandersin avainhahmo voitossa Florida Panthersista oli 23-vuotias tulokashyökkääjä Trent Hunter, joka iski kaksi maalia ohi Panthers-vahti Roberto Luongon. Lisäksi Hunter syötti joukkueensa kolmannen maalin.
Toinen Islandersin pisterohmuista oli sentteri Shawn Bates, joka sai tililleen maalin ja kaksi syöttöä. Floridan ainokaisen teki 18-vuotias tulokas Nathan Horton.
Panthersin Olli Jokinen jäi ilman pisteitä, vaikka jääaikaa tuli totuttuun tapaan reilut 23 minuuttia. Niklas Hagman pelasi reilut viisi minuuttia vähemmän kuin Jokinen. Islandersin puolustaja Janne Niinimaa sai vastuuta lähes 21 minuuttia, ja pääsi tilastoihin toisessa erässä saamalla jäähyn kyynärpäätaklauksesta.
Bruins voitti jatkoajalla
Thrashers-Bruins 5-4 ja.
Röyhkeä ja taitava Ilya Kovalchuk oli Atlanta Thrashersin jatkoaikasankari Boston Bruinsia vastaan. Thrashers ei johtanut ottelua missään vaiheessa ennen Kovalchukin ratkaisuosumaa. Bruins johti avauserässä jo 2-0, mutta kotijoukkue nousi tasoihin, kuten myös 3-2- ja 4-3-tappiotilanteissa. Jatkoajalla Thrashersin sitkeys lopulta. Palkittiin.
Kovalchuk on NHL:n maalipörssin kärjessä neljällätoista osumalla.
Thrashersin suomalaisentteri Tommi Santala pelasi reilut kymmenen minuuttia. Saman joukkueen Pasi Nurminen torjui 17 kertaa ja tällä kertaa torjuntaprosentti jäi kehnoksi – vain 81%.
Hull osui kahdesti
Red Wings – Blue Jackets 5-1
Columbus Blue Jackets laukoi peräti 18 kertaa kohti Manny Legacen vartiomaa Red Wings-maalia avauserässä Detroit Red Wingsia vastaan, mutta kotijoukkue iski maalit. Joe Louis Arenan yleisö oli huutanut kotijoukkueen maalin kunniaksi kahdesti ensimmäisen kahdenkympin aikana.
Sama kahden maalin tahti jatkui Red Wingsin osalta myös toisessa erässä. Päätöserän alussa Blue Jacketskin sai kiekon ohi Legacen, mutta Red Wingsin piti päästä sanomaan viimeinen sana ja Steve Thomas iski päätösluvut 5-1.
Ottelun parhaimmaksi pelaajaksi valittiin Brett Hull, joka teki kaksi maalia.
Herra Lokakuu erehtyi kuukaudesta
Coyotes-Blues 5-4
Phoenix Coyotes saa kiittää 5-4-voitosta yllättäen marraskuussa tehoillutta Brian Savagea, joka iski kaksi maalia St. Louis Bluesin verkkoon. Aiemmin urallaan lempinimellä Mr. October tunnettu Savage viimeisteli ottelun ensimmäisen ja viimeisen maalin. Lisäksi hän syötti yhden Kojoottimaaleista.
Blues johti ottelua jo parhaimmillaan 3-1, mutta Coyotes teki toisen erän loppupuolella nopeassa tahdissa kolme maalia, joista kaksi oli Shane Doanin käsialaa. Blues onnistui vielä tasoittamaan tilanteen kolmannessa erässä 4-4-lukemiin, mutta Savage iski 5-4-voittomaalin ajassa 58.15 ja Blues ei enää toipunut.
Doan ja Savage saivat molemmat tililleen kaksi maalia ja yhden syötön, mutta kumpikaan heistä ei ollut ottelun tehokkain pelaaja. Bluesin tähtisentteri Doug Weight syötti kaikki joukkueensa neljä maalia, mutta hienosta illasta jäi katkera maku suuhun.
Suomalaiskojootti Ossi Väänänen pelasi parisenkymmentä minuuttia, mutta jäi pisteittä.
Cechmanekille uran 100. voitto
Kings-Predators 3-0
Los Angeles Kingsin neljästä ensimmäisestä laukauksesta kaksi sujahti ohi Nashville Predatorsin maalia vartioineen Tomas Vokounin. Sen sijaan Preds ei onnistunut yllättämään Roman Cechmanekia kertaakaan koko ottelun aikana. Tsekkivahti torjui 30 laukausta ja sai tililleen uransa 23. nollapelin ja sadannen voiton.
Kingsin Esa Pirnes oli jäällä nelisentoista minuuttia. Predatorsin suomalaispakki Kimmo Timonen pelasi reilut 24 minuuttia ilman pisteitä.