Kaj Lindström siirtyy KooKoo:seen yhden vuoden sopimuksella. 23-vuotias puolustaja on pelannut Lahdessa liigaa neljän kauden verran sekä oli mukana nousijajoukkueessa kaudella 1998-99. Viime kaudella Lindström pelasi 50 liigaottelua tehoilla 1+1 ja jäi 15 maalia miinukselle. Kaudella 2000-01 puolustaja iski neljä maalia.
Lahtelaiskasvatti on kolunnut ikäkausimaajoukkueita ja saanut säännöllisesti peliaikaa Pelicanseissa. Lopullinen läpimurto on kuitenkin jäänyt tekemättä, ja Lindström onkin pelannut lähinnä peruspeliä kolmos- ja neloskenttien takana.
Lindström on jo toinen Lahdesta Kouvolaan siirtyvä pelaaja: aiemmin uutisoitiin hyökkääjä Olli Sinkkosen muutto pykälä verran etelämmäs. Toiseen suuntaan ensi kaudeksi matkaa maalivahti Carl Grahn.