TuTo on vahvistanut rivejään puolustaja Jouni Vennolla. 37-vuotias kokenut puolustaja on pelannut aikaisemmin tällä kaudella kaksi ottelua FPS:n riveissä. Kiekollisen pelin taitavalla Jouni Vennolla on kokemusta SM-liigasta 179 ottelun verran, Vento on urallaan pelannut myös 1. divisioonassa, Saksassa sekä Tanskassa.
- Pelasimme Vennon kanssa Porin Ässissä kaudella 1995-96, jolloin Vento oli joukkueen tehokkain puolustaja. Vento tuo nuoreen joukkueeseemme ennen kaikkea kokemusta ja hän on edelleen niin hyvässä kunnossa, että tulee olemaan suuri apu joukkueelle sekä puolustus- että hyökkäyspäässä hyvän liikkuvuutensa ja kiekonkäsittelytaitonsa ansiosta, toteaa TuTon valmentaja Pekka Virta.
Toinen uusi nimi TuTon miehistössä on keskushyökkääjä Mikko Kankaanperä. 21-vuotias Kankaanperä on pelannut TPS:n riveissä 18 ottelua tehden niissä kolme maalia.