Moni suomalaispelaaja oli allapäin ja tunteet olivat pinnassa haastattelualueella Tšekille kärsityn 0−6-puolivälierätappion jälkeen. Hyökkääjä Eva Lambergia harmitti se, että kovista odotuksista huolimatta tulos jäi laihaksi.
− Luotto joukkueeseen oli korkealla, Lamberg sanoi.
Suomi jäi koko turnauksessa viiteen tehtyyn maaliin. Moni vastustaja sai hyökkäysralleja suomalaisten kenttäpäätyyn, eikä Tyttöleijonat pystynyt murtautumaan tekopaikoille riittävästi. Lambergilla oli tähän oma ajatuksensa.
− Ehkä meillä oli puolustusvoimasempi joukkue kuin yleensä. Meillä oli taitavia yksilöitä, mutta ehkä emme saaneet hommaa toimimaan yhdessä hyökkäysalueella. Yksilöt pääsivät tekemään hyviä suorituksia maalia kohti, mutta vastustaja puolusti tosi hyvin. Silloin ei yksin pärjää.
Yhden maalin neljässä MM-kisaottelussa tehnyt HPK-hyökkääjä Lamberg pääsi pelaamaan muun muassa Suomen ykkösketjun keskushyökkääjänä.
− Itsellä meni ihan hyvin. Viime vuoteen nähden oli isompi rooli, ja pystyin ottamaan siihen nähden vastuuta joukkueesta.
Lamberg ehti pelata Tyttöleijonissa kahdet MM-kisat. Tyttöjen maajoukkuepelejä tuli vyölle kolmella eri kaudella. 17-vuotias hyökkääjä kiitteli kotikisojen ryhmää.
− Tosi yhtenäinen. Porukka tuntuu kuin toiselta perheeltä. En haluaisi lähteä.
Yhteisistä vuosista jäi iso muistijälki, ja ilmeisesti myös tärkeitä elämänoppeja. 2007 syntyneenä, eli tämänvuotisten kisojen vanhimman ikäluokan edustajana ovi on kuitenkin suljettava.
− Olen oppinut paljon ja kasvanut pelaajana sekä henkisesti ihmisenä. Olen saanut uusia taitoja ja sellaista sitkeyttä sekä avoimuutta on tullut joukkueen mukana, Lamberg kiitteli liikuttuneena.