Kuluvalla kaudella tehot 11+15 tehtaillut Aaron Gagnon karistaa Rauman pölyt jaloistaan. Lukon tiedotteen mukaan sopimuksen purkamisella pyritään herättelemään Lukon joukkuetta loppukauden tärkeään taisteluun ja pitämään samalla huolta ensi kauden pelaajabudjetista.
− Meillä on vielä mahdollisuudet taistella tulevan kevään pudotuspelipaikasta, joten haluamme viestittää sekä joukkueelle että katsojille, että puheet tyhjennysmyynnistä kohdistukoon nyt muualle kuin Rauman Lukkoon, paalutti Rauman Lukko Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi.
− Aaronilla on halu käyttää mahdollisuus uuden ympäristön tarkastamiseksi ensi kauttakin ajatellen ja me emme halua olla esteenä vaan päinvastoin uskomme siirron selkeyttävän tilannetta joukkueen sisällä.
30-vuotiaan kanadalaisen nimi on yhdistetty Sveitsin pääsarjan Berniin.