KooKoota kipparoinut Mikko Mattila ilmoitti jo hyvissä ajoin keväällä hakevansa tulevaksi talveksi pelipaikkaa ulkomailta. KooKoon onneksi suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet ja Mestis-tasolle kokenut Mattila jää Kouvolaan. Mattila tunnetaan erinomaisena taistelijana sekä hyvänä joukkuepelaajana. Nuoreen joukkueeseen Mattila tuo rutkasti kypsyyttä sekä fyysisyyttä.
Mattila on KooKoon oma kasvatti. Ensi kosketuksensa miesten sarjoihin Mattila sai kuitenkin JYP:n paidassa. Hyökkääjä pelasi Jyväskylässä kaudet 96-98 - lähinnä A-junioreissa, mutta sai tililleen myös neljä SM-liigakamppailua. Kouvolaan Mattila palasi kaudeksi 01-02. Tuolla kaudella Mattila iski runkosarjassa 18 maalia, viime kauden saldoksi jäi 11 osumaa.
Mattilan ensisijaisena tavoitteena oli löytää pelipaikka ulkomailta, joista varsinkin Ruotsi ja Saksa kiinnostivat miestä.
-Loppujen lopuksi sellaista nappijuttua ei löytynyt. Vähitellen tuo homma alkoi jo rassata. Tästä sopimuksestani KooKoon kanssa olen todella iloinen, syksyllä opiskelunsa Lahdessa aloittava Mattila kertoi lauantain Kouvolan Sanomissa.
Mattilan kesäohjelmaan on liittynyt tiiviisti myös rullakiekko. Jäättömässä lajissa puolustajana viihtyvä Mattila pelasi liigaa Jokkerin Bulldoggien riveissä tuttujen kavereiden kanssa sekä oli yhdessä Timo Nurmbergin kanssa voittamassa Suomelle lajin MM-kultaa Saksassa.
-Olen harjoitellut kesän yksi, mutta sehän ei ole mitään uutta. Olen hyvässä kunnossa ja virtaa löytyy rajusti, Mattila jatkoi.
Ymmärrettävästi tyytyväinen oli myös valmentaja Reijo Mansikka, jonka luottomiehiin Mattila on kuulunut.
-Meidän kannaltamme oli hieno asia, että hän päätti jäädä. Viime kaudella mattila oli kuitenkin yksi johtajistamme. Häntä tarvitaan varmasti uudistuneessa joukkueessamme, Mansikka kertoi Kouvolan Sanomissa.
KooKoolla on sopimukset ensi kaudeksi 23 pelaajan kanssa, joten vahvistuksia ei enää aheta aktiivisesti. Kouvolan sanomissa joukkueensa iskukykyyn luottava Mansikka kertoi joukkueen treenaavan elokuun aikana todella lujaa.
KooKoo on ensimmäisen kerran tositoimissa elokuun viides päivä, kun Ilves saapuu Kouvolaan avaamaan kautensa.