Buffalo Sabresin entisen päävalmentajan Lindy Ruffin paluu Buffaloon oli hänen kannaltaan onnistunut. Miehen nykyisin valmentama Dallas Stars vei niukan voiton hänen aiemmin valmentamastaan joukkueesta Buffalo Sabresista. Stars sai otteluun hyvän alun, kun Vernon Fiddler vei Starsin johtoon heti pelin kolmannella minuutilla. Johtoasema ei vain aluksi kestänyt kovin pitkään, sillä Islandersista hankittu tuore hyökkäysvahvistus Matt Moulson tasoitti pelin ainoastaan 27 sekuntia myöhemmin.
Sabres-kapteeni Steve Ottille tuomittu neljäminuuttinen korkeasta mailasta tarjosi Starsille mahdollisuutta siirtyä jälleen johtoon, ja se käyttikin sen. Alex Goligoskin rannelaukaus upposi ohi Ryan Millerin. Kun vielä Tyler Seguin ehti heittää repun ennen erän päätössummeria ja lisätä Starsin johdon 3-1:een, näytti tilanne kotijoukkueen kannalta pahalta.
Toisessa erässä Stars näytti karkaavan jo ratkaisevan tuntuisesti, kun erän puolivälissä Jamie Benn vei joukkueensa jo 4-1-johtoon. Ennen toisen erän loppua Sabres ehti kuitenkin kaventaa kahdella maalilla, kun Ott ensin iski ylivoimalla ja sitten Moulson tekaisi toisen häkkinsä maalin edestä väkisin nostamalla. Kolmas erä pelattiin ilman maaleja, joten pisteet matkasivat vierailijoille.
Suomalaisittain pistetilanne ei ottelussa karttunut, mutta Sabresin puolustaja Rasmus Ristolainen pääsi kerran kunnolla jysäyttämään Stars-kapteeni Benniä niin, että se taatusti tuntui. Dallas Starsin maalilla Kari Lehtoselle kertyi 22 torjuntaa 25:stä.
Vierasvoittoja paitsi ei Kanadassa
New York Rangers pääsi vihdoin avaamaan kautensa myös kotonaan oltuaan ensin neljä viikkoa vieraskiertueella. Vieraaksi saapunut Montreal Canadiens vei kuitenkin voiton maalein 2-0. Peter Budaj torjui 27 kertaa ansaitakseen nollapelinsä. Vastapäässä Henrik Lundqvist keräsi 25 torjuntaa. Canadiensin maaleista vastasivat Tomas Plekanec ja Alex Galchenyuk.
Toisen NHL-pelinsä Jayson Megna nousi parrasvaloihin, kun Pittsburgh Penguins otti 3-1-voiton Carolina Hurricanesia vastaan. Megna merkautti ottelussa tehot 1+1. Penguins oli hävinnyt kolme ottelua putkeen ennen tämänkertaista koitosta. Hurricanes on nyt hävinnyt kolme ottelua peräkkäin.
Chicago Blackhawks haki revanssin Minnesota Wildista maalein 5-1. Wildin maalissa Niklas Bäckströmiä kohti lauottiin 28 kertaa ja Bäckström otti 23 torjuntaa. Mikael Granlund syötti Wildin ainokaisen, jonka iski lämärillä Jason Pominville ohi Corey Crawfordin. Blackhawksin Brandon Saad ja Patrick Kane nappasivat tehot 1+1 mieheen, ja puolustajat Sheldon Brookbank ja Nick Leddy avasivat kauden maalitilinsä.
Kierroksen ainoa kotivoittaja oli Vancouver Canucks, joka oli kotonaan parempi Washington Capitalsia maalein 3-2. Voitto oli Canucksille neljäs perättäinen. Tutut nimet häärivät Canucksin pistemiehinä. Daniel Sedin ja Ryan Kesler saalistivat molemmat saldon 1+1. Capitalsin maalissa Michael Neuvirth torjui 38 kertaa.
BUFFALO-DALLAS 3-4
CAROLINA-PITTSBURGH 1-3
NY RANGERS-MONTREAL 0-2
MINNESOTA-CHICAGO 1-5
VANCOUVER-WASHINGTON 3-2