Naisten SM-sarjan viimeinen runkosarjaottelu pelattiin sunnuntaina Kuortaneella. Vierasjoukkue KJT tarvitsi ottelusta pisteen noustakseen KalPan ohi ja karsintaviivan yläpuolelle.
KJT hävisi runkosarjan viimeisen ottelunsa Kuortaneelle lukemin 1−6, joten KalPa meni viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. KJT ja Kuortane kohtaavat SM-karsinnoissa LL-89 Say Cheesen ja Lukon, jotka ovat jo varmistaneet paikkansa Naisten Mestiksen kärjessä.
JYP varmisti runkosarjavoittonsa jo hyvissä ajoin. Joukkue keräsi kaudella yhteensä 76 pistettä ja hävisi runkosarjassa vain kerran varsinaisella peliajalla. Toiseksi sijoittui kaksi edellistä mestaruutta voittanut Blues. Runkosarjan sijoille 3.−6. järjestyivät HPK, Ilves, Kärpät ja KalPa.
Runkosarjan pistepörssin voitto meni toistamiseen Bluesin Linda Välimäelle, joka teki 28 ottelussa tehot 28+37. Samoilla ansioilla heltisi myös maalikuningattaruus. Eniten syöttöpisteitä, 43, keräsi JYPin tehopuolustaja Jenni Hiirikoski.
Parhaan torjuntaprosentin vähintään kymmenen peliä pelanneista maalivahdeista kirjautti nimiinsä HPK:n Kiira Laine, 93.73. Vähiten maaleja ottelua kohden päästi puolestaan JYPin Eerika Saloranta, 1.33.