Colorado - Calgary 7-3
Colorado Avalanchen kotiavauksessa ratkaisijoiksi nousivat oudot nimet. Colorado johti avauserän jälkeen 2-0, kun toisessa erässä Marek Svatos aloitti oman shownsa tekemällä kaksi maalia peräkkäin. Antti Laaksonen onnistui maalinteossa Svatosin jälkeen ja vei kotijoukkueen jo 5-0-johtoon. Ennen erän loppua molemmat tekivät vielä yhden maalin.
Kolmannen erän alkuun Colorado sai pelata viisi minuuttia ylivoimalla Detroitista tutun vihollisen Darren McCartyn taklattua Pierre Turgeonia suihkukomennuksen arvoisesti. Maalin teki kuitenkin Calgary Tony Amonten toimesta. Hieman ennen erän puoliväliä Svatos teki illan kolmannen osumansa, jota yleisö juhlisti perinteiseen tapaan hattusateella. Amonte osui vielä toisen kerran, joten Colorado voitti 7-3.
Svatos kärsi vakavista olkapäävammoista sekä kaudella 2002-03 ja 2003-04. Viime kausi sujui suhteellisen ehjästi Hersheyssä.
Sekä Coloradon Wojtek Wolski että Calgaryn Dion Phaneuf tekivät uransa ensimmäisen NHL-maalin. Molemmat ovat seurojen ykköskierroksen varauksia, Wolski vuodelta 2004 ja Phaneuf vuotta aiemmin.
Miikka Kiprusoffin ilta ei ollut hyvä. Hän torjui tosin 34 kertaa, mutta taakse livahti seitsemän laukausta.
Satan osui ja missasi rankkarin
NY Islanders - Florida 1-3
Miroslav Satan vei Islandersin johtoon ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä ottelun suunta kuitenkin kääntyi, kun sekä Kristian Huselius että Chris Gratton tekivät vieraille maalin.
Kolmannessa erässä Satan sai yrittää tasoitusta rangaistuslaukauksesta, mutta Roberto Luongo torjui sen, kuten on torjunut uransa neljä aikaisempaakin vastaavaa tilannetta. Floridan kolmannen maalin iski pelin viimeisellä minuutilla 20-vuotissynttäreitään viettänyt Rostislav Olesz tyhjään Islanders-maaliin.
Sekä Niklas Hagman että Olli Jokinen saivat syöttöpisteen toisessa erässä.
Ovetshkin ratkaisi päätöserässä
Washington - NY Rangers 3-2
Washingtonissa avauserä oli maaliton. Toisessa erässä maalihanat aukesivat. Jaromir Jagr vei vieraat johtoon ylivoimalla, ennen kuin tuntemattomampi Petr Sykora tasoitti ottelun ensimmäisellä NHL-maalillaan. Myös Marcel Hossa onnistui tekemään ylivoimamaalin ennen kuin Steve Eminger tasoitti erän viimeisellä sekunnilla. Myös Emingerille maali oli NHL-uran ensimmäinen.
Steve Rucchinin ja Darius Kasparaitiksen otettua peräkkäiset kaksiminuuttiset pääsi Washington pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Se toikin toivotun tuloksen, kun Aleksander Ovetshkin laukoi paluukiekon ohi Kevin Weekesin. Vuoden 2004 ykkösvaraus on päässyt pisteille jokaisessa NHL-ottelussaan tähän mennessä.
Pingviineille jälleen jatkoaikatappio
Buffalo - Pittsburgh 3-2 ja
Rory Fitzpatrick vei Buffalon johtoon jo neljännellä minuutilla, mutta riemu jäi lyhyeksi, kun yksi Pittsburghin kovista hankinnoista, Zigmund Palffy, tasoitti ottelun kolmisen minuuttia myöhemmin.
Toisessa erässä maalinteossa onnistuivat Buffalon tulokas Paul Gaustad sekä Pittsburghin kokenut Mark Recchi. Toni Lydman sai syöttöpisteen Gaustadin maaliin.
Kun kolmas erä oli maaliton, mentiin jatkoajalle, jonka viimeisillä minuutilla Jochen Hecht sohi kiekon väkisin ohi Marc-Andre Fleuryn. Näin Buffalo otti kolmannen peräkkäisen kotivoittonsa ja Pittsburgh koki kolmannen peräkkäisen jatkoaika- tai rangaistuslaukaustappion.
Harvinaista kyllä, ottelussa ei tehty yhtään ylivoimamaalia. Pittsburgh sai viisi ja Buffalo neljä kahden minuutin rangaistusta.
Heatley kruunasi iltansa rangaistuslaukauksissa
Ottawa - Toronto 6-5 rl
Vaikka ottelu päättyi runsasmaalisena, ei alku sitä lupaillut. Avauserässä vain Ottawan Chris Neil onnistui maalinteossa. Toisessa erässä Bryan McCabe ja Darcy Tucker osuivat ylivoimalla minuutin välein ja siirsivät Toronton johtoon.
Senators ei masentunut, vaan teki toisessa erässä vielä kolme maalia, ja kotijoukkue johti erätauolla 4-2. Kolmannessa erässä pelin suunta muuttui jälleen, kun Tie Domi teki ylivoimalla kavennuksen. Pari minuuttia myöhemmin Toronto oli jo siirtynyt johtoon, mutta Jason Spezzan illan toinen maali vei pelin jatkoajalle.
Jatkoajan oltua maaliton ratkaistiin voittaja rangaistuslaukauksilla. Tehot 1+2 varsinaisella peliajalla kerännyt Dany Heatley oli ainoa onnistuja ja näin Ottawa otti jo toisen rankkarivoiton Ontarion joukkueiden kohtaamisissa.
Bruins masensi Grahamen
Tampa Bay - Boston 2-4
Hallitsevan mestarin kausi ei ole lähtenyt liikkeelle odotetusti, kun neljästä ottelusta tuloksena on ollut kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Ero on huima kun vertaa kahteen edelliseen kauteen, jolloin Tampa hävisi lokakuun aikana vain yhden 17 ottelusta.
Fredrik Modin vei kotijoukkueen johtoon avauserässä. Brian Leetch ja Per-Johan Axelsson käänsivät ottelun Bostonin eduksi ja kun vielä Travis Green ja Brad Isbister osuivat kolmannen erän alussa, vaihdettiin entinen Bruins-vahti John Grahame Sean Burkeen. Vaikka Burke pitikin maalinsa puhtaana, se ei auttanut, sillä pisteet matkasivat Bostoniin maalein 4-2.
Tampa Bay on tehnyt ylivoimalla vain kaksi maalia 28 yrityksestä.
Torres jälleen Edmontonin sankari
Anaheim - Edmonton 2-4
Raffi Torres ratkaisi Edmontonin voiton Vancouverista, ja sama tahti jatkui myös Anaheimissa. Mighty Ducks tosin
meni avauserässä johtoon Teemu Selänteen ja Corey Perryn maaleilla, joista kanadalaislaiturille maali oli NHL-uran ensimmäinen.
Torres aloitti Edmontonin kirin toisen erän alussa. Maali syntyi ylivoimalla, kuten kaksi seuraavaakin vieraiden tekemää.
Marty Reasoner tasoitti toisessa erässä, ja voittomaaliksi jääneen osuman teki Radek Dvorak. Molempiin maaleihin syöttöpisteen sai Edmontonin kesän kovin hankinta, Chris Pronger. Anaheim ei kolmesta päätöserän ylivoimastaan huolimatta päässyt tasoittamaan ja Torres teki loppunumerot tyhjään maaliin.
Jussi Markkanen torjui Edmontonin maalilla 31 kertaa.
Ruotsalaiset pääosissa Detroitissa
Detroit - Vancouver 2-4
Detroitin ruotsalaishyökkääjät onnistuivat maalinteossa, mutta se ei auttanut joukkuetta voittoon. Mikael Samuelsson avasi ottelun maalitilin ensimmäisessä erässä. Johto kestikin hieman yli erän, ennen kuin Matt Cooke tasoitti läpiajosta lukemiksi 1-1.
Myös Vancouverin joukkueessa pelaavat Sedinin kaksoset olivat iskussa, sillä Henrik vei Vancouverin johtoon, kun Andreas Liljalle oli tulossa rangaistus. Detroitin tasoituksesta vastasi Tomas Holmström maalin edestä.
Anson Carter teki ottelun voittomaaliksi jääneen osuman Sedinien syötöstä. Henrik syötti vielä Richard Parkin tyhjiin tekemän osuman.