Kuluneella kaudella toiselle kierrokselle pudotuspeleissä selvinnyt Detroit Red Wings ja Jakub Kindl ovat kirjoittaneet nimensä uuteen sopimuspaperiin. Jatkon pituus on neljä vuotta ja arvo yhteensä 9,6 miljoonaa dollaria.
Vuodessa tämä merkitsee 2,4 miljoonan lovea palkkabudjettiin.
Kind pelasi kuluneella kaudella 41 ottelua tehoin 4+9=13. 26-vuotiaan Kindlin tehotilasto näytti lukemaa +15. Kindl on alkujaan seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2005.
Kind oli tulossa rajoitetuksi vapaaksi agentiksi heinäkuun 5. päivä. Sopimus merkitsee sitä, että Red Wingsillä on nyt sopimukset seitsemän NHL-puolustajan kanssa. Viime kauden puolustajista vain Brendan Smith on yhä vailla sopimusta.
Joukkueen rungosta rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi on tulossa kolme pelaajaa. Valtteri Filppula, Daniel Cleary ja Damien Brunner ovat ensi perjantaista lähtien rajoittamattomia vapaita agentteja, mikäli he eivät solmi jatkosta Red Wingsin kanssa.