Korkeita mailoja ja kotitappio - Sotši yhä liian kova pala Jokereille
Jokerit sai vastaansa perjantai-illan otteluun HK Sotšin, jonka narripaidat oli onnistunut voittamaan edellisen kerran kolmisen vuotta sitten. Voitto jäi tälläkin kertaa haaveeksi, kun olympiakaupungin joukkue karkasi tavoittamattomiin kolmannessa erässä. Ottelussa nähtiin poikkeuksellisen paljon korkeita mailoja puolin ja toisin.
Jokereiden uusi puolustuspään hankinta Niclas Andersen teki ensiesiintymisensä Hartwall Areenalla.
Nikita Štšitov sai joukkuetoverinsa mailan kasvoihinsa, mutta tuomaristo näki tilanteen toisin. Jesse Joensuu lähti istumaan tilanteesta 2+2 minuutin rangaistusta.
Karri Rämö jatkoi Jokereiden maalilla.
Jäähyltä kentälle palannut Jesse Joensuu löysi Tommi Kivistön siniviivan tuntumasta.
Kivistö pommitti jokeriuransa ensimmäisen osuman.
Sergei Shmeljov sai kiekon itselleen Rämön torjunnasta, pääsi kiertämään maalin ja syöttämään kiekon takaisin maalin edustalle. Jokerit selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.
Vaikka Jokerit edellisestä selvisikin, tuli Sotši tasoihin Casey Wellmanin osumalla.
Edellisestä ei kulunut kahtakaan minuuttia, kun Pekka Jormakka vei Jokerit uudelleen johtoon.
Toinen erä oli maaliton.
Täksi kaudeksi Sotšiin siirtynyt Jyrki Jokipakka piti maajoukkuetoverinsa kurissa.
Tuomari Nikita Novikov irvisti saatuaan osuman Sotšin avauskiekosta.
Tommi Huhtala ajeli Vadim Khlopotovin yli.
Aleksei Tsvetkov toi Sotšin tasoihin aivan kolmannen erän alussa.
Niclas Andersen piti Jokereiden maalin edustan puhtaana.
Seuraavaksi oli Ivan Laritševin vuoro lähteä jäähylle korkeasta mailasta.
Eeli Tolvanen selvisi tilanteesta irvistyksellä.
Myös Jyrki Jokipakka pääsi paikattavaksi saatuaan mailasta.
Jokerit pääsi pelaamaan kolmannessa erässä ylivoimaa, mutta maalit jäivät tällä kertaa haaveeksi.
Viimeisenä lukkona toimi oivan ottelun pelannut Dmitri Šikin.
Matt Gilroy ei ollut tuomareiden kanssa samoilla linjoilla.
Pavel Padakinin osuma jäi ottelun voittomaaliksi.
Rämö piti Jokerit torjunnoillaan mukana pelissä viimeiseen asti torjumalla muun muassa Svjatoslav Grebenščikovin läpiajon.
Ivan Laritševin taklauksen aiheuttama paineaalto tallentui kameran kennolle.
Tommi Huhtalakaan ei selvinnyt ilman osumia.
Sotši pelasi alivoiman uhrautuvasti.
Jokerit haki tasoitusta ilman maalivahtia.
Tämän lähemmäs kiekkoa ei kuitenkaan enää saatu.
Matt Gilroy loukkasi silmäkulmansa ottelun loppuhetkillä ja poistui heti tilanteen jälkeen pukukopin suojiin.
Sean Collins hoiti viimeisen aloituksen kunnialla, ja pisteet matkasivat Sotšiin.
Pavel Padakin kävi hieromassa voittoa Marko Anttilan kasvoihin vielä loppusummerin jälkeen.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Jokerien ruotsalaisvahvistus pelasi yhden ottelun ja sai lähtöpassit
MESTIS | 16.1.2025 13:40
Uutinen
Jokerit jatkaa vahvistumistaan kevättä kohti – Suhonen narripaitojen haaviin
MESTIS | 14.1.2025 14:28
Uutinen
Jokereita viime kaudella edustanut Olavi Vauhkonen ripustaa hokkarit naulaan
MESTIS | 20.12.2024 20:50
Kolumni
Kärppien kaudesta puuttuu enää oululaisen farssin uusinta 35 vuoden takaa − Jokereille putoaminen
LIIGA | 1.12.2024 7:00