Hallitsevat mestarit aloittivat kauden vakuuttavasti
Hakametsässä Tappara sai vieraakseen Ässät. Ennen ottelua juhlistettiin Tapparan keväistä mestaruutta nostamalla hallin kattoon uusi mestaruusviiri. Itse ottelussa ratkaisurooliin nousi tehot 2+1 iskenyt Henrik Haapala. Lopputulos Tampereella 3-0.

Hallitsevat mestarit astelivat kuvaajien piirittäminä kaukaloon.

Tapparan mestaruusviiri nostettiin juhlallisin menoin hallin kattoon.

Sinioranssit muistivat mestaruutta näyttävästi.

Ässät oli lähellä siirtyä ottelun alussa johtoon, mutta tämä laukaus osui kuin osuikin vain tolppaan.

Ässien tilanne meni ohi ainakin Tapsulta, joka taisi samaan aikaan ihastella katossa roikkuvaa mestaruusviiriä.

Erän loppupuolella pelin painopiste siirtyi Ari Ahosen vartioiman maalin edustalle.

Erän loppuhetkillä kirvesrinnat siirtyivät 1-0-johtoon.

Haapalan osuma otettiin ilolla vastaan, myös katsomon puolella.

Teemu Nurmella oli hyvä mutta tulokseton tekopaikka.

Sparkling Stars viihdytti yleisöä pelikatkoilla.

Ässilläkin oli tekopaikkansa, mutta Dominik Hrachovina oli perjantaina hyvässä torjuntavireessä Tappara-maalilla.

Hrachovina ja Tappara-puolustus onnistuivat pysäyttämään Ässien loppurynnistyksen.

Ässien loppukiri päättyi lopulta Haapalan iskettyä illan toisensa tyhjiin.

3-0-voiton jälkeen kirvesrinnat pääsivät kiittämään loppuunmyytyä Hakametsää.

Hrachovina palasi uudelleen kiittämään kotikannattajia muiden jo lähdettyä jäältä.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19
Uutinen
Pelaajaliikennettä Tapparassa: puolustaja Kärki Poriin, tuttu nimi tilalle
LIIGA | 15.11.2024 14:10
Uutinen
Liiga-kierros: Puolet otteluista jatkoajalle, Sawchukille maali ja ulosajo
LIIGA | 26.10.2024 21:44