HIFK vieraili lauantaina Vaasassa ja kaatoi Sportin toiseen otteeseen viikon sisällä. Kapteeni Lennart Petrellin johdolla tuuliajoilla oleva erikoistilannepelaaminenkin sai jälleen tuulta purjeisiin. HIFK teki ottelussa kaksi ylivoimamaalia. Makea 4−2-voitto nosti HIFK:n samalla kuuden parhaan joukkoon.
Erikoistilannepelaamisen lisäksi HIFK-kone on yskähdellyt pahoin ajoittain myös avausten suhteen. Vastustajan puolustusalueelle pääseminen on välillä työn ja tuskan takana. Edellisessä viidessä ottelussa HIFK on iskenyt kaksitoista maalia. Omissa on helissyt kahdeksan kertaa.
Pitkään loukkaantuneena olleen Kevin Lankisen paluu maalille on ollut voittoisa. Atte Engreniäkään ei ole moittiminen. Maalilla tuleekin olla hereillä, sillä lukuiset loukkaantumiset ovat luoneet monia lovia HIFK-puolustukseen, joita Markus Kankaanperä hankittiin paikkaamaan. Joe Finley palaa kokoonpanoon tiistaina.
Nuoret saavat vastuuta
Hyökkäyksessä HIFK:lla on tiistaina varmuudella Juha-Pekka Haatajan mentävä aukko. Hyökkääjä kaatoi viime torstaina vahingossa tuomarin ja istuu siitä hyvästä kolmen ottelun mittaista pelikieltoa. Iso menetys on myös Patrick Carlsson, jota ei lauantaina Vaasassa nähty.
HIFK on siis kokenut kovia myös hyökkäysosastolla. Thomas Nykoppin ja Joonas Raskin sijaan kokoonpanosta löytyy esimerkiksi Teemu Engberg. Positiivista on, että tulevaisuuden lupaukset saavat näytön paikkoja ja kosketusta isojen miesten peleihin. Konkareista Juhani Tyrväisen johtama ketju on ollut valttia. Helsingissä karvataan korkealta.
Porilaisten ahdinko
Myös Ässien huolto on joutunut passittamaan ison liudan porilaiskalustoa lääkekuurille. Poissaolijoiden joukossa ovat esimerkiksi Sakari Salminen, Sami Lähteenmäki ja Philip MacRae. Joukkue on syöksynyt tappioputken kurimukseen, joka iltaan lähdettäessä on jo viiden ottelun mittainen.
Tilastot ovat Porissa surullista katsottavaa, sillä joukkue on kahdeksasta viimeisestä ottelusta napannut vain yhden voiton, senkin voittomaalikilpailussa. Joukkue on valahtanut sarjataulukossa kymmenenneksi. Sijojen kymmenen ja kolme erotus on toki vain kaksitoista pistettä, mutta jos kurssi ei käänny, jää hyvin kulkenut kausi pelkäksi sähikäiseksi.
Ässät tekikin radikaalin ratkaisun, kun se erotti viikonloppuna päävalmentajana toimineen Jyrki Ahon. Vuoteen 2020 jatkuvalla sopimuksella Ässien ruorissa seisoo tähän asti apuvalmentajana toiminut Mikael Kotkaniemi. Mainittakoon, että Porissa on viime aikoina taululla komeilleet myös ei-mairittelevat 0−7- ja 0−5-lukemat. Maalin tekeminen tuottaa päänvaivaa siis myös patapaidoille.
Alkava viikko on vierasjoukkueen kannalta elintärkeä. Jaossa on yhdeksän pistettä ja Satakunnassa odotellaan tuloksia. Kotkaniemi on kovassa paikassa, sillä takana tulevat KooKoo ja Ilves ovat pelanneet hyvin.
HIFK:lla on yksi peli vähemmän pelattuna kuin pisteen helsinkiläisiä edellä olevalla Lukolla. Voitolla se nousisi henkimään JYPin niskaan.