Joulun tienoilla Kärpät koki pienen notkahduksen häviten neljä peräkkäistä ottelua. Sen jälkeen joukkue on kuitenkin jälleen löytänyt tasonsa. Edellisen ottelun jatkoajalla tulleesta kotitappiosta huolimatta Kärpät on kuuden ottelun kuntopuntarissa jälleen Liigan paras joukkue.
Kärppien rajusti uudistunut pelitapa on osoittautunut voitokkaaksi.
– Joulun jälkeen ollaan pääsääntöisesti onnistuttu hyvin. Meillä on oma tyyli ja tapa pelata, sitä me emme muuta. Välillä emme saa itsestämme parasta irti, mutta niin käy muillekin joukkueille. Olen tosi ylpeä siitä, miten joukkue on tällä kaudella pelannut, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner ruoti.
Ilves on jo 12 pisteen päässä pudotuspeliviivasta, mutta se on vaikean alkukauden jälkeen pelannut paljon tasaisia pelejä. Se ei ole marraskuun lopun jälkeen jäänyt Hakametsän hallin ulkopuolella kertaakaan kokonaan ilman pisteitä.
Kärppiä vastaan Ilves on kuitenkin hävinnyt kaikki kauden kolme kohtaamistaan, pisteiden ollessa Kärpille 8–1.
Kärppien maalivahtivalinta voi aiheuttaa hieman mietintää. Veini Vehviläinen oli syyskaudella Kärppien tuki ja turva, mutta joulun jälkeen hän ei ole pelannut yhtään kokonaista ottelua, eikä tammikuussa sekuntiakaan. Kärpät hävisi edellisen ottelunsa, joten nähtäväksi jää, jatkaako Jussi Rynnäs Kärppien maalilla vai pääseekö viimeksi 9.12.2017 voittoa pelin päätteeksi maalillaan juhlinut Vehviläinen Kärppien aloittavaksi maalivahdiksi.