HPK aloitti kautensa urakoimalla perättäisinä päivinä Kärppiä vastaan. Saldoksi otteluista kertyi niukka tappio ja niukka voitto.
Suurimmat onnistujat avausviikonloppuna olivat maalivahti Emil Larmi joka torjui kahdessa ottelussa yhteensä 66 laukausta sekä kaksi maalia lauantaina iskenyt kapteeni Otto Paajanen.
Kerho koki myös kovia. Kärppien Jari Sailio taklasi lauantaina Roope Laavaista päähän, joten nuori puolustaja on sivussa tiistain ottelusta.
Myös HPK:n ykköspakki Joonas Lehtivuori sekä nuori tähti Kristian Vesalainen ovat sivussa. Päävalmentaja Antti Pennasen mukaan vakavista vammoista ei ole kyse ja edessä on parin viikon huili.
Kotijoukkueen onneksi puolustajat Niklas Friman ja Miro Karjalainen todennäköisesti palaavat kokoonpanoon tiistaiksi. Lauantaina sivussa ollut hyökkääjä Victor Backman pelaa myös tiistaina.
Ässiltä vakuuttava startti - onnistumiset oikeille miehille
Ässät aloitti kautensa lauantaina räväkästi. Ilves oli Porissa täysi vastaantulija ja Ässät ottivatkin vakuuttavan 6-2-voiton tamperelaisista.
Päävalmentaja Jyrki Ahon iloksi kärkihankinnat saivat onnistumisia, kun maaleista vastasivat Sami Lähteenmäki, Philip McRae (1+2), Antoine Laganiere (1+1) ja Mikko Salmio.
Avausottelun suurin nimi oli 17-vuotias ässäkasvatti Jesperi Kotkaniemi, joka merkkautti debyytissään tehopisteet 1+1. Hän onkin yksi ensi kesän NHL-varaustilaisuuden kuumimpia suomalaisnimiä.
Pitkäaikaispotilas Jussi Makkosen lisäksi Ässistä sivussa lauantaina olivat puolustajat Aleksi Mäkelä ja Juuso Walli.
Vähämaalista kamppailua
Viime kaudella HPK oli todella kova kotijoukkue, kun taas Ässät sortui ajoittain vieraspeleissä turhan varovaiseen pelaamiseen.
Odotettavissa on vähämaalinen ottelu. Kummankin joukkueen maalivahdit ovat hyvässä vireessä.
Mikäli Aho saa turhan varovaisuuden karsittua pois, voi Ässien kova kamppailupelaaminen lyödä kapuloita HPK:n rattaisiin. Pennasella ei ole enää viime kauden kaltaista pelitavallista yllätysmomenttia puolellaan.