Ilves ja JYP ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kerran. Jyväskylässä pelattu ottelu päättyi silloin kotijoukkueen voittoon 5−3. JYP karkasi jo avauserässä kolmen maalin johtoon, mutta tamperelaiset tulivat peliin mukaan − vain hävitäkseen niukasti viime metreillä.
Ilves lähtee otteluun sarjataulukon 14. sijalta, kun taas JYP majailee neljännellä paikalla. Viiden ottelun kuntopuntaria tarkasteltaessa Ilveksen sijoitus pysyy täsmälleen samana, mutta JYP on ollut koko sarjan toiseksi kuumin joukkue heti KalPan jälkeen. Pisteet jakautuvat perjantain vierasjoukkueen eduksi tarkasteluajaksolta selvästi 12−3.
Ilves hankki vastikään riveihinsä yhdysvaltalaisen hyökkääjän Bill Thomasin, mutta 34-vuotias pelimies ei ole vielä perjantaina joukkueen käytössä. Sen sijaan kaksi joukkueessa ennestään kiekkoilevaa pohjois-amerikkalaista Mark Flood ja Joseph Piskula ovat olleet omissa rooleissaan vakuuttavia puolustajia.
Koko joukkueesta terävintä kärkeä edustaa Eemeli Suomi, joka on ketjukavereidensa Sami Sandellin ja Ville Meskasen kanssa ollut joukkueen vaarallisin lenkki illasta toiseen. Maalivahtiosastolla tilanne on sikäli helpottanut, että Antti Lehtonen on palannut vahvuuteen loukkaantumisen jälkeen. Hän ja Riku Helenius eivät ole kuitenkaan onnistuneet olemaan joukkueelle se tarvittava voittava maalivahti − ainakaan riittävän usein.
JYPin hyökkäysvitjoista puhuttaessa työnjako on melko selvä. Kaksi ketjua tekee tulosta, yksi estää vastustajien maalipaikat ja yksi yrittää vuorollaan selviytyä puhtain paperein kaukalosta vaihtopenkille.
Juuso Puustinen on ollut koko kauden yksi vaarallisimmista pelaajista, mutta erityishuomiota hyökkääjä keräsi edellisottelussa takoessaan tehot 1+2 4−0-voitossa SaiPasta. Antti Suomelan johtaman ketjun lisäksi Jarkko Immosen mestaroima ykkösvitja on ollut viime aikoina vireessä.
Jos JYP esiintyi edellisessä ottelussaan varmoin ottein, ei Ilveksestä voi sanoa samaa. Tamperelaiset johtivat HIFK:ta päätöserässä 3−2, mutta 60 peliminuutin jälkeen helsinkiläiset poistuivat kuin poistuivatkin täyden pistepotin kanssa kaukalosta.
Tanssissa vain toinen vie − toiselle jäänee käteen vain tyhjäksi hörpitty juomapullo
JYPiä on helpottanut se, jos se pääsee määräämään ottelun rytmin. Puolustajat ovat melko raskasjalkaisia ukkoja, joiden väsymys johtaa alivoimiin ja pelin sotkeentumiseen. Illan kamppailuun joukkue pääsee kuitenkin levänneenä, sillä se pelasi viime viikolla ainoastaan perjantaina.
Ilveksen iskun paikka lieneekin siinä, saako se jalkansa liikkeelle alusta lähtien. Potentiaalia hurjaan luisteluleikkiin tamperelaisissa on, mutta nuori joukkue saattaa sortua myös virheisiin helpommin, mikäli vauhdin lisääntyessä järki katoaa. JYPin kokemus takaa sen, etteivät aivot jää narikkaan missään vaiheessa.
Molemmat joukkueet ovat ottaneet verrattaen vähän rangaistuksia. Kumpikin nippu löytyy tilastoista viiden vähiten pikkukakkosia ottaneen poppoon joukosta. Tämä on kummallekin iltaa silmällä pitäen hyvä signaali, sillä kummankin ylivoima on jauhanut tällä kaudella vain karvan alle 20 prosentin tehokkuudella.
JYP on laukonut Liigan joukkueista eniten kohti vastustajiensa maalia, ja toisaalta vastaanottanut toiseksi vähiten kuteja. Tämä kielii hyvästä organisoinnista pelin sisällä. Ilveksen vastaavat luvut ovat melko tasaiset. Laukausprosentti tasakentällisin on kuitenkin molemmilla melkolailla samanlainen − noin 8.5%.