Helsingissä pelataan jo yhdennestätoista perättäisestä kotivoitosta. HIFK:lla on myös mahdollisuus voitolla porautua kuuden parhaan katraaseen ohi SaiPan. Tie sinne ei ole kuitenkaan kaikista helpoin, kun vastaan luistelee TPS, joka on sarjataulukossa sijalla kaksi.
Kaikki tietävät, mistä puhutaan, kun kyse on HIFK:n täsmäaseista. Puolustaja Miro Heiskanen ja maalivahti Atte Engren ovat helsinkiläisjoukon kulmakivet. Hatunnoston arvoisesti keskiviikkona Ilvestä vastaan pelasi myös Juha-Pekka Haataja, joka onnistui kahdesti.
Keskiviikon mittelöstä muodostui lopulta todellinen trilleri, kun johtoasema vaihtoi omistajaa pariinkin kertaan. Ilves onnistui Eemeli Suomen johdolla verottamaan kotijoukkuetta kahdesti ylivoimalla, mutta kärsi myös takaiskun HIFK:n hyödynnettyä ensimmäisen erikoistilanteen.
HIFK:n ylivoimapeli ei ole ollut kaudella timanttisinta luokkaa, mutta alivoimanelikolla on keskiviikon lapsuksista huolimatta homma pysynyt hyvin hanskassa. Yhteistyö kvartetin välillä tullaankin punnitsemaan, sillä TPS on ylivoimalla Liigan kärkikastia.
Voittoputkessa luisteleva HIFK karvaa korkealta, ja se mahdollistaa monta maukasta kiekonriistoa. Hyökkääjistä Joonas Rask ja Erik Thorell ovat etunenässä kärkkymässä ryöstökohteita. Pitkät pyöritysjaksot Nordiksella ovat olleet monasti onnistumisten tae, ja Juhani Tyrväisen johtama vitja on näissä paikoissa joukkueen parhaimmistoa. Kotijoukkueen tekeminen on siis ollut mallikasta lukuisista loukkaantumisista huolimatta.
TPS ja suuret lukemat
Turkulaisten tahti on koijoukkueeseen verrattuna ollut vuoristoratamaisempaa. Keskiviikon 5−2-kotivoittoa KooKoosta edelsivät 1−6-tappio SaiPalle, niukka vierasvoitto Tapparasta sekä Ilveksen rökitys lukemin 4−1. Perjantain vieras on iskenyt viimeiseen neljään otteluun 13 maalia. HIFK:lla sama saldo on 14. Engrenin torjunnoillaan todennäköisesti haastaa hyvin pelannut Oskari Setänen.
Nihkeän alun jälkeen keskiviikkona TPS laittoi hyrskyn myrskyn Suomi 100 vuotta -juhlissa Turussa. Konkariosastolta Tomi Kallio, Eric Perrin ja Henrik Tallinder näyttivät nuoremmilleen osaamisen tahtia ja nuorisosta Patrik Virta nousi valokeiloihin.
Vierailla on jäänyt paljon hampaankoon edellisestä ottelusta, ja HIFK saa laittaa kaiken likoon kivutakseen sarjataulukossa ylöspäin. Maalivahdeista riippuu, tehdäänkö Helsingissä viisi vai kolmetoista maalia. HIFK ei myöskään saa liikaa tuudittautua lukuisten voittojen tuomaan hyvänolontunteeseen.