Viimeiset ottelut
Vaikeahkon joulukuun alkupuolen jälkeen jyväskyläläisten peli on palannut huipputasolle ja JYP onkin uskottava mestarisuosikki. Viime viikolla JYP vei pisteet niin HIFK:lta (4-3) kuin SaiPaltakin (1-5). Tämän viikon keskiviikkona JYP otti selvän 4-0-voiton Pelicansista.
Jukurit ei ole pystynyt jyväskyläläisten kaltaisiin tuloksiin. Viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkue on napannut kahdeksan pistettä ja vain yhden voiton varsinaisella peliajalla, kun joukkue ryösti pisteet Kouvolasta keskiviikkona maalein 1-3. Heti torstaina joukkue joutui kuitenkin nöyrtymään, kun HPK voitti varsinaisen peliajan viimeisen sekunnin maalillaan 3-2.
Ratkaisukohdat
Vaikka mikkeliläisten ykkösketju onnistui torstaina maalinteossa, on Jukureiden kärkiketjujen peli ollut kokonaisuudessaan vaisua. Mikkeliläisten parhainta viisikkopeliä onkin esittänyt kolmos- ja nelosketjut. 39-vuotias Olli Sipiläinenkin on herännyt tällä viikolla Jukureiden parhaimmistoon iskemällä kaksi osumaa.
Maalivahtipeliin Jukureiden peli tuskin kolahtaa, mutta myös puolustuspelistä löytyy kehitettävää. Jukureiden alivoima onkin Liigan toiseksi huonointa: torstaina HPK iski kolmesta maalistaan peräti kaksi ylivoimalla.
Vastaavasti JYPin alivoima on ollut Liigan parhainta, joten erikoistilanteet asettuvat suureen rooliin myös lauantain ottelussa. Myös JYPin ylivoima on toimivaa ja joukkue pelaakin tilastojen valossa Liigan toisiksi parasta ylivoimaa.
Jyväskyläläisten viime otteluiden tehomiehinä ovat häärineet muun muassa Joonas Nättinen, Jani Tuppurainen, Antti Suomela ja Jukurit-kasvatti Jerry Turkulainen. JYPiltä löytyy niin paljon kärkiosaamista, ettei Jukureilla ole varaa lähteä maalintekokilpaan.
Mikkeliläisten on parannettava huomattavasti alivoima- ja puolustuspeliään, mikäli joukkue aikoo napata pisteitä jyväskyläläisiltä. Todennäköisyydet ovat tällä kertaa JYPin puolella, mutta mikäli ottelu pysyy pitkään vähämaalisena, voi Jukureilla olla saumat voittoon.
Tilastopoiminta
JYP-puolustaja Mikko Kalteva on kasannut Jukureita vastaan pelatuissa otteluissa jopa tehot 1+5. Jukurit ei ole onnistunut voittamaan jyväskyläläisiä kertaakaan kotonaan, mutta Jyväskylästä Jukurit on napannut tällä kaudella yhden 2-1-voiton.