Vierasjoukkue HPK käänsi tammikuun toisella viikolla pelatun tasaisen ottelun voitokseen jatkoajalla. Hämeenlinnalaisjoukkue aloitti maalinteon jo alle minuutin pelin jälkeen, mutta kotijoukkue Kärpät nousi rinnalle ja ohi jo ensimmäisen erän aikana.
Ottelun viime minuuteille saakka näytti siltä, että kolme pistettä jää Ouluun, mutta niin vain vierasjoukkue iski 2−2-tasoitusmaalin puolitoista minuuttia ennen päätössummeria ja pelin lopullinen ratkaisu haettiin jatkoajalta.
Tiistai-illan kotijoukkue Kärpät pelasi edellisen ottelunsa perjantaina Mikkelissä. Jukurit vei ottelun nimiinsä lukemin 2−1. Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen listasi tappion syitä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa:
− Ensimmäisessä erässä kaksi aivan hirveää virhettä meidän pelaamisessamme ja Jukurit rokotti molemmista. Emme olleet tarpeeksi nälkäisiä maalipaikoissa ja maalinedustilanteissa.
Vierasjoukkue HPK puolestaan pelasi edellisen ottelunsa lauantaina kotonaan ja voitti SaiPan lukemin 3−2. HPK:n valmentaja Timo Turunen oli ottelun jälkeen tyytyväinen voittoon, mutta löysi joukkueen otteista kehitettävääkin.
− Tosi hyvät kolme pistettä. Saimme näistä kahdesta pelistä hyvää informaatiota siitä, mitä meidän pitää kehittää ja mitkä ovat meidän vahvuutemme tällä hetkellä. Koko 60-minuuttiseen emme ole tyytyväisiä. Siinä on paljon oppimista, että miten peliä rytmittää.
Odotusarvona vauhdikas ottelu
Tällä hetkellä sarjataulukon kymmenennellä sijalla majaileva Kärpät on pärjännyt HPK:ta paremmin erikoistilanteissa. Kotijoukkueen ylivoimaprosentti 20,44 % on lähes kuusi prosenttiyksikköä vierasjoukkueen lukemaa parempi. Alivoimalla Kärpät on pitänyt maalinsa puhtaana hiukan hämeenlinnalaisia paremmin.
Tammikuun otteluistaan oululaisjoukkue on voittanut viisi ja hävinnyt viisi, kun Kerho puolestaan on napannut seitsemän voittoa yhdestätoista pelaamastaan ottelusta.
Tiistai-illan ottelun lienee seuratuin pelaaja löytyy vierasjoukkueen pukukopista. Kärpissä syksyllä 14 ottelun visiitin tehnyt Niklas Hagman palaa Raksilaan tällä kertaa HPK:n paidassa. Hagman on pelannut HPK:n paidassa neljä ottelua tehoin 0+0.
Joukkueiden kauden viidennestä kohtaamisesta on odotettavissa vauhdikas ja tasainen vääntö. Kolme neljästä aiemmasta kohtaamisesta on päättynyt vain yhden maalin erolla. Nähtäväksi jää riittääkö Kärppien vauhti HPK:n rinnalla ja saako HPK vaimennettua Kärppien laajentunutta ratkaisijaosastoa.