Kärpät ovat esiintyneet vakuuttavasti viime aikoina. KooKoo vei oululaisillekin tärkeät pisteet, mutta Kärpät paransivat lukemat Pelicansia vastaan. Lopputulos 5-1 ei kerro koko totuutta, mutta Kärpät oli käytännössä koko ajan yhden askeleen lahtelaisia edellä. Voiton viimeisinä lukkoina olivat maalipaikkojen käyttö ja Jussi Rynnäksen huimat torjunnat.
Sairastuvalla istuvat edelleen Saku Mäenalanen, Lasse Kukkonen, ja Jesse Saarinen. Ulkomaan vahvistukset ovat kuitenkin paikanneet kaivattuja pelaajia lupaavalla alulla. Slovakialaispuolustaja Ivan Švarný on pystynyt paikkaamaan Kukkosta ykkösparissa, ja SaiPasta saapunut Brock Trotter ajoi itsensä sisään myös ykkösvitjaan.
Sport sai jälleen tällä kaudella kykenevän pelaajan takaisin vahvuuksiin, kun Lassi Kokkala palaa loukkaantumiselta. IFK oli suvereeni vierailullaan Kuparisaaressa, ja taistelu viimeisestä pudotuspelipaikasta käy jännittäväksi. Markus Nenonen palasi kentille IFK-ottelussa, ja esiintyminen oli mukiinmenevä.
Vaasalaisten täytyy päästä Kärppiä vastaan paremmin maalintekopaikoille, ja irtokiekot täytyy olla käden ulottuvilla. Puolustuksessa Sportin täytyy unohtaa liika peruuttelu, ja jättää vastustajan miettmisaika mahdollisimman vähälle.
Tilastopoiminta
Voitot ovat tällä kaudella Sportin eduksi 2-1, mutta maaliero on tasan 6-6. Liekö Kärpillä vaikeuksilla sopeutua Vaasan pienempään kaukaloon, mutta Kärpillä on ollut aina vähän vaikeuksia Sportin vieraanvaraisuudessa.