Skandaalinomaisen tappion Tapparalle lauantaina kärsinyt Ilves saa vieraita Porista, kun Ässät saapuu Hakametsään. Ässillä on allaan 4−1-voitto Lukosta juuri lauantailta. Hyökkääjät Niko Ojamäki ja Jarno Kärki alkavat päästä joukkueen tarvitsemaan kevätvireeseen.
Otteluun lähdettäessä Ässät kärkkyy suoraa pudotuspelipaikkaa seitsemäntenä, vain kahden pisteen päässä Pelicansista. Ilves käy omaa taisteluaan alemman pudotuspeliviivan tuntumassa. Sport on tällä hetkellä tupsukorvien hamuamalla kymmenennellä tilalla, ja Ilves on vaasalaisista pisteen päässä.
Samoista sijoista muutaman pisteen eroilla kamppailevat myös Jukurit, Lukko ja KooKoo.
Edellisotteluiden draamaa ja kuumia käsiä
Henrik Haapala toi Tapparan tasoihin Tampereen paikallisottelussa lauantaina maalilla, joka ei ollut maali. Kiekko pysähtyi maalivahti Antti Lehtoseen, eikä ylittänyt viivaa. Lopulta Veli-Matti Savinainen ratkaisi ottelun jatkoajalla, ja jätti tupsukorville vain yhden pisteen.
Juho Liuksiala ja Teemu Rautiainen tekivät Ilveksen maalit tuossa ottelussa. Rautiainen on ollut muutenkin terävänä edellisissä otteluissa, sillä pienikokoinen hyökkääjä on tehnyt viimeiseen neljään otteluun yhtä monta maalia.
Ässien tuore ruotsalaispuolustaja Maxim Matushkin on tehnyt neljään otteluun tehot 1+3. Pakkiparinsa Juho Tommilan kanssa he ovat pelanneet väkevää peliä viime aikoina.
Myös ketju Ville Korhonen − Jussi Makkonen − Tommi Paakkolanvaara on pelannut hyvin, vaikkakin Makkosen pitäisi olla se, joka pelaa toista laitaa − ei Paakkolanvaaran, joka mielletään enemmän puhtaaksi keskushyökkääjäksi.
Maalivahdeista Ilveksen Antti Lehtonen ja Ässien Andreas Bernard ovat kantaneet joukkueidensa torjuntavastuun, eikä olisi perusteetonta laittaa heitä tolppien väliin myös tiistaina.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Kaksi kertaa Ässät on poistunut voittajana 4−2-lukemin. Kerran Ilves päihitti porilaiset 2−0.
Tilastojen ihmeellinen maailma
Ässät on viiden viimeisen ottelun kuntopuntarilla mitattuna peräti toisena JYPin jälkeen. Ilveskään ei ole pelannut huonosti, sillä joukkue on kyseisen tilaston kuudentena.
Molemmat joukkueet ovat pelanneet Liigan parhaimpiin lukeutuvaa alivoimaa. Ässät on tilastokakkosena − edellään tälläkin kertaa jyväskyläläisnippu. Ilves kirii hieman kuntopuntaritilastosta, sillä nyt joukkue on neljäntenä.
Ylivoimatilastossa Ässät on koko sarjan huonoin joukkue, Ilves keskitasoa. Tilastollinen todennäköisyys vieraiden ylivoimaosumalle on siis melkoisen pieni.
Kun tarkastellaan tasakentällisin lauottujen ja vastaanotettujen laukausten erotusta, ovat Ilveksen tilastot täsmälliset. Tamperelaiset ovat laukoneet tasan yhtä monta kertaa kuin ovat vastaanottaneet − 1850 kertaa kauden aikana. Ässien vastaava tilasto on 162 laukauksen verran positiivinen.