Sarjakärki Tappara on parhaillaan kuuden ottelun voittoputkessa. Yhden voitoista joukkue hankki juuri illan vastustajaansa Ässiä vastaan, kun joulukuun alkupuolella Porissa pelattu ottelu päättyi tamperelaisjuhliin jatkoajan jälkeen.
Yksi Tapparan vahvuuksista kuluvalla kaudella onkin ollut joukkueen kyky kääntää tiukat ottelut voitokseen. Joulukuussa yhtä lukuun ottamatta kaikki Tapparan ottelut päättyivät vain yhden maalin erolla - tamperelaisten eduksi.
Tasaisista ja toisinaan vähämaalisistakin otteluista huolimatta maalintekokilpailuun ei Tapparan kanssa kannata ryhtyä.
Pistepörssin kärkisijat miehittäneiden Veli-Matti Savinaisen ja Henrik Haapalan tähdittämä hyökkäysosasto viimeistelee tehokkaasti laajalla rintamalla.
Ennen joulua materiaali leventyi vielä lisää, kun Tappara tiedotti aatonaattona pestanneensa viimeiset seitsemän kautta KHL:ää pääosin Dinamo Minskissä pelanneen Charles Lingletin, joka ei kuitenkaan vielä tapaninpäivänä ole Tapparan kokoonpanossa.
34-vuotiaan Lingletin hankinta sinetöi sen, että Tappara tavoittelee tälläkin kaudella tosissaan mestaruutta.
Liigan parhaat erikoistilanteet vastakkain
Illan vierasjoukkue Ässät on pelannut joulukuussa kaksi ottelua Tapparaa enemmän, kun joukkue on kuluvan kuun aikana nähty kaukalossa yhteensä kahdeksan kertaa. Näiden otteluiden tuloksena joukkueen pistesaldo karttui yhteensä 13:lla pisteellä.
Viime aikoina porilaisten otteita leimannut vuoristoratamaisuus paistaa esiin myös joukkueen erikoistilannetilastoista. Kuluvalla kaudella Ässät on esittänyt koko Liigan parasta alivoimaa, mutta vastapainona on sarjan huonoin ylivoima.
Erinomaiset alivoimaprosentit joutuvat maanantaina kovimpaan mahdolliseen testiin, kun vastassa on Liigan tehokkain ylivoima.
Ässien suurin murheenkryyni on tällä hetkellä hyökkäyspelin tehottomuus. Pelaaminen on sekavaa, eikä selkeitä kuvioita tahdo aina löytyä.
Tällä hetkellä Ässien pelissä paremmin toimiva osa onkin puolustuspeli, josta kertovat myös jo edellä mainitut erinomaiset alivoimatilastot.
Hyvää puolustusta ja pelaavan maalivahdin paikkaan kiinni tarranneen Andreas Bernardin hyviä otteita vaaditaan myös tapaninpäivänä, mikäli Ässät aikoo Hakametsän kinkunsulattajaisista pisteitä mukaansa napata.
Muokattu 26.12.2016 klo 13.39: Lisätty maininta Charles Lingletin puuttumisesta kokoonpanosta ja tästä syystä poistettu maininnat otsikosta ja seurattavista pelaajista.