Jasu illan ykköstähti − Tappara voitti jälleen
Hakametsässä jouluruokia sulattelivat Tappara ja Ässät. Illan ykköstähdeksi nousi voittomaalista vastannut ja tehot 2+1 ottelussa iskenyt Juhani Jasu. Loppulukemiksi Tampereella kirjattiin 4-1.

Kotijoukkueen pelaajat saapuivat savun keskeltä kaukaloon.

Juhani Jasu oli illan ottelussa usein siellä missä tapahtui.

Antti Kerälä iski Ässien illan ainoan osumaan tyhjään Tapparamaaliin.

Nuoret ja vähän vanhemmatkin Tapparafanit unohtivat illan kiekkoviihteen Tapsun kikkaillessa katsomossa.

Tätä pientä nahinaa lähemmäksi ei illan pelissä tapanintansseja päästy.

Paikalle saapuneet Ässäkannattajat seurasivat jännittyneinä kotijoukkueen painostusta.

Tappara iski toisen erän puolivälissä kahdesti kiekon ohi Andreas Bernardin.

Ässilläkin oli paikkansa, mutta edes läpiajosta patapaidat eivät saaneet lisäosumia aikaiseksi.

Jasu esiintyi vahvasti niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin.

Kolmikko Haapala-Jasu-Karjalainen ratkaisi kolmanen erän alussa ottelun 4-1-maalillaan.

Loppuhetkillä vieraat hakivat vielä lennokkaasti paikkoja kavennusosumiin, mutta lisäosumia ei enää ottelussa nähty.

Illan ykköstähti Jasu keräsi ottelussa tehot 2+1.
Kaikki kuvakoosteet
Kotivoittojen sarjalle jatkoa – LeKi pakotti Virkiän viidenteen otteluun
Suomi-sarja | 3.3.2025 21:26
Turussa ei nähty yllätyksiä: yksi hyvä erä TPS:ää vastaan riitti HPK:lle
Auroraliiga | 2.3.2025 12:00
TPS aloitti vahvasti, mutta Tappara teki selvää jälkeä turkulaisista toisessa erässä
LIIGA | 2.3.2025 9:00
- 1 / 1392
- ››
Muut timanttikuvat
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19
Uutinen
Pelaajaliikennettä Tapparassa: puolustaja Kärki Poriin, tuttu nimi tilalle
LIIGA | 15.11.2024 14:10
Uutinen
Liiga-kierros: Puolet otteluista jatkoajalle, Sawchukille maali ja ulosajo
LIIGA | 26.10.2024 21:44