Ottelu oli Suomelle jälleen erittäin vaikea, ja Nuoret Leijonat saikin käännettyä pelin itselleen vasta kolmannen erän alkuhetkien kahdella pikamaalilla. Rangaistuksia vihellettiin molemmin puolin runsaasti, mikä rikkoi muutenkin heikkotasoista peliä entisestään.
− Sveitsi-pelin pojat pelasivat hyvin, siinäkin vain maalinteko uupui. Nämä kaksi peliä sitten, tärkein oli, että pojat hoitivat kaksi voittoa, kertasi huojentunut leijonavalmentaja Jussi Ahokas.
Ensimmäisen seitsemän peliminuutin aikana vihellettiin peräti neljä kahden minuutin rangaistusta, joista kaksi heti avausminuutilla Latvialle. Tällä kertaa Suomi ei tuhlannut kahden miehen ylivoimatilaisuuttaan.
Kun pakkopeli ei tuottanut erikoisia maalipaikkoja, päätti Eeli Tolvanen tehdä oman ratkaisunsa. Nuorukainen viritti kovan rannelaukauksen b-pisteiden välistä ja vei Suomen 1–0-johtoon.
Suomen kiekollinen peli oli edellisen ottelun tapaan hidasta, ja hyökkäykset tyrehtyivät usein paitsioihin. Fyysisesti pelannut Latvia sai peliä hallintaansa iskemällä kiinni seisoviin suomalaisiin, mutta puolustuspäässä Leijonat piti vieraat pois maalipaikoilta.
Erän lopulla Nuorten Leijonien toinen kaksiminuuttinen kostautui, kun Renars Krastenbergsin rannelaukaus upposi Veini Vehviläisen längistä maaliin.
Suomen vaikeudet jatkuivat toisessa erässä. Kaksi leijonapelaajaa passitettiin rangaistusaitioon, mutta latvialaisten kahden miehen ylivoimapeli oli melko jännittyneen näköistä, eikä edes aikalisä auttanut joukkuetta maalinteossa.
Heti perään koitti Suomen oma etsikkoaika peräti kolmen päällekkäisen latvialaisrangaistuksen myötä. Tilaisuus kuihtui kuitenkin Tolvasen huitomisjäähyyn.
Suomi ratkoi päätöserässä
Päätöserän alkajaisiksi Suomi takoi itsensä karkumatkalle nopealla tahdilla. 2–1-osuman teki Vili Saarijärvi ylivoimalla, ja johdon kahden maalin suuruiseksi minuuttia myöhemmin lisäsi Juuso Välimäki maalin edestä arvokisauransa ensimmäisellä osumalla.
− Epäonnistumisia tulee kaikille, nyt tuli vähän huonompi jakso. Erittäin lahjakas ikäluokka tämä on. Hyvää oppia pojille, tämä nuori joukkue ei ole koskaan ollut tuollaisessa mediamylläkässä, hallitsevan mestarin paineet ynnä muut, Ahokas summasi.
Kaksi pikamaalia taittoivat Latvian taistelutahtoa, ja joukkueen omakin usko vaikutti tyrehtyneen viimeistään tässä vaiheessa. Valkopaidat peittivät laukauksia edelleen uhrautuvasti, mutta heidän oma hyökkäyspelinsä kuihtui lähes olemattomiin.
Ottelusta jäi ikävä maku muutamien rumien taklausten myötä. Avauserässä Rihads Puide taklasi Jesper Mattilaa polvella Suomen maalin takana selviten kolttosestaan ainoastaan kaksiminuuttisella, ja toisessa Kristian Vesalaisen selkeältä näyttänyt taklaus Kristaps Zilen selkään meni tuomareilta täysin läpi sormien.
Lopussa Latvian Eduards Tralmaks taklasi Urho Vaakanaista rumasti päähän. Taklausta seurasi pieni iskujenvaihto, ja Tralmaks passitettiin suihkuun. Seuranneella ylivoimalla Vesalainen sai vielä Tolvasen laukauksesta osuman ja talutettiin koppiin.
Suomen neljännen, kosmeettisen maalin viimeisteli kahden miehen ylivoimalla Välimäki.
− Kovaa oppia pojille, nyt tiedämme, mitä voittaminen vaatii. Itsellekin oli hyvä nähdä paikan päällä nämä pelit ja miten nuo pojat reagoivat paineen alla, löysi Ahokas positiivistakin.
Voiton myötä Suomi selvitti paras kolmesta -karsintasarjan suoraan kahdessa ottelussa ja pelaa nuorten MM-kisojen A-sarjassa myös vuoden päästä. Latvian kohtalona on putoaminen I-divisioonaan, ja tilalle nousee Valko-Venäjä.
− Uusi projekti alkaa helmikuussa. Nämä kolme peliä olivat pelastustalkoita, poikien energioita haettiin ylös ja tunnelmaa korkealle. Myöhemmin nähdään, kun pääsen itse viemään pelillisiä asioita läpi. Iso analyysi tulee vasta myöhemmin, tämä pitää oikeasti purkaa huolella, Ahokas käänsi katsettaan tulevaan.
Juttua muokattu 4.1.2017 4:14: Lisätty Jussi Ahokkaan kommentit.