Latvia onnistui laittamaan kampoihin Ruotsille yllättävänkin hyvin. Joukkue johti ottelua kertaalleen toisen erän alussa ja pääsi viiteen kertaan ylivoimallekin, mutta Ruotsi oli silti vahvempi. Merkillepantavaa myös oli, että kahta lukuun ottamatta ottelun kaikki maalit syntyivät ylivoimalla.
Ottelun avausmaalia saatiin odottaa avauserän loppupuolelle saakka, kunnes Ruotsin Patrik Berglund vei joukkueensa johtoon ylivoimalla reilun 15 minuutin pelin jälkeen. Latvia kuittasi pelin tasoihin tästä reilun kahden minuutin päästä, kun Lauris Darzins pöllytti maaliverkkoa. Latvia siirtyi jo maalin johtoon toisen erän alussa illan ensimmäisellä ylivoimallaan, kun Janis Sprukts oli maalintekovuorossa.
Ruotsi ei kauaa tilannetta ihmetellyt, vaan tuli tasoihin jo reilun minuutin päästä Erik Karlssonin ylivoimamaalilla. Joukkue lisäsi johtoasemaansa vielä kahteen kertaan erän lopulla, kun Daniel Alfredsson ja Jimmie Ericsson onnistuivat maalinteossa, kumpikin ylivoimalla.
Latvia kavensi vielä kolmannen erän alussa illan teeman mukaisesti ylivoimalla, kun Zemgus Girgensons onnistui. Latvia ei kuitenkaan päässyt tämän lähemmäksi ruotsalaisia, vaan Alexander Edler teki ottelun viimeisen maalin reilun 12 minuutin pelin jälkeen.
Täten Ruotsi voitti C-lohkon puhtaalla pelillä. Latvian kohtaloksi jäi olla lohkojumbo ilman pistesaalista.