Jos jääkiekossa jaettaisiin lohdutuspisteitä, Yhdysvallat olisi päässyt ottelussa Ruotsia vastaan vähintään jatkoajalle. Sen verran hallitseva osapuoli Yhdysvallat Ruotsia vastaan oli. Tyly tulos on kuitenkin se, että Ruotsi voitti pelin 1−0.
Yhdysvallat pelasi kovalla itsleuottamuksella koko ottelun ja laukoi paljon. Toisen erän alussa yli-innokas hyökkääminen kostautui, kun Alexander Nylander pääsi läpiajoon ja ohitti taitavasti Yhdysvaltain maalivahdin Alex Nedeljkovicin.
Amerikkalaismaalivahti oli kaksi ensimmäistä erää Söderströmiin verrattuna alityöllistettynä. Nedeljkovic hoiti tonttinsa rauhallisesti, mutta Nylanderin läpiajossa hän oli voimaton.
Ylivoimalla tarjottiin ratkaisua
Yhdysvallat pääsi pelaamaan runsaasti ylivoimaa ja toisessa erässä pitkän pätkän myös kahden miehen ylivoimaa. Taitavat amerikkalaiset loivat lähes liukuhihnalta vaarallisia maalipaikkoja, mutta Söderström pääsi aina venymään laukauksen eteen.
Amerikkalaisten ykköshyökkääjä Auston Matthews loi ylivoimalla monta kertaa vetopaikan maalin eteen. Matthewsin ketju oli myös tasaviisikoin lähes ainoa, joka sai paineen Ruotsi-päätyyn.
Kolmas erä ei tuonut muutosta
Kolmannen erän alkupuoliskolla vaikutti, että Ruotsi aavistuksen passivoitti peliään ja antoi amerikkalaisille enemmän tilaa. Asetelma oli kuitenkin edelleen sama. Söderström torjui kaiken, minkä yhdysvaltalaiset kohti maalia laukoivat.
Erän loppua kohti mentäessä Ruotsi alkoi lisätä luistelua ja siirsi pelin painopisteen Yhdysvaltain päätyyn. Viimeisillä minuuteilla viimeistään nähtiin Ruotsin vahvuus. Se piti rauhallisesti kiekkoa ja pakotti amerikkalaiset virheisiin.
Ottelun lopun Ruotsi pelasi kahden miehen ylivoimalla, kun ensin Nedeljkovic ei mennytkään vaihtopenkille, mutta ylimääräinen hyökkääjä ehti hypätä kaukaloon. Tuloksena jäähy väärästä vaihdosta.
Hetkeä myöhemmin Matthew Tkachuk otti hölmön hyökkäyspään jäähyn, ja peli oli Yhdysvaltain osalta ohi.
Ruotsi nousi A-lohkon kärkeen, Yhdysvallat on toistaiseksi toisena. Molempien kisaurakka jatkuu keskiviikkona. Ruotsi saa vastaansa naapurimaa Tanskan ja Yhdysvallat kohtaa Sveitsin.