Saksa säilyi A-sarjassa, Norja tippui ykkösdivisioonaan

MAAJOUKKUE / Raportti
Norjaa ei nähdä A-sarjassa ainakaan seuraavaan vuoteen.
Kuva © Vilja Päätalo - vilja.paatalo@jatkoaika.com
Saksa ja Norja kohtasivat sunnuntaina kolmannen kerran karsintapelien merkeissä tämänvuotisissa nuorten MM-kisoissa. Saksa nujersi norjalaiset lukemin 3−1 (1−0, 1−0, 1−1) ja säilytti paikkansa A-sarjassa.

Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä, kun Saksan Patrick Klopper vei joukkueensa jo 3−0-johtoon. Urheasti taistelleet norjalaiset saivat vielä 3−1-kavennusmaalin Magnus Fischerin tekemänä, mutta joukkueen kohtalona oli silti pudota sarjaporrasta alemmas.

Saksan kaksi erien lopussa tullutta maalia söivät norjalaisten peliesityksiä, eikä vuonomaan joukkue päässyt saksalaisten rinnalle missään vaiheessa ensimmäisen erän lopun jälkeen.

Vauhdikas alku

Ottelun kaksi ensimmäistä erää noudattivat pitkälti samaa kaavaa. Kumpikin joukkue paineli menemään kentällä hirveällä vauhdilla, eikä kiekko tai järki pysynyt aina mukana. Kumpikin joukkue pääsi pelaamaan myös ylivoimaa, mutta niiden laatu ei päätä huimannut.

Saksa teki ensimmäisen maalin ajassa 19.46, kun Fredrik Tiffels pääsi tinttaamaan kiekon maaliin Leon Draisaitlin esityöstä.

Toisessa erässä tahti ei muuttunut. Erona oli kuitenkin se, että mitä pidemmälle peli eteni, sen turhautuneemmaksi norjalaiset tulivat. Toisessa erässä nähtiin kaksi nokkapokkaa, joista jäähylle lähti kummastakin joukkueesta yhteensä neljä pelaajaa. Saksa onnistui lisäämään johtoaan aivan toisen erän lopussa, kun Dominik Kahun täräytti kiekon maaliin hienolla laukauksella.

Kolmas erä toi ratkaisun

Kolmannessa erässä Saksa meni 3−0-johtoon Klopperin maalilla reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Joukkue piti pelin hallussaan tämän jälkeen, eikä Norjan kiri ottanut alkaakseen.

Norjalaiset saivat pienen toivonkipinän vielä ajassa 54.25, kun Fischer pääsi lyömään Andres Henriksenin laukauksen irtokiekon sisään. Tästä norjalaiset saivat pirteyttä peliinsä, mutta maaliteko oli edelleen vaikeaa. Joukkue otti vielä aikalisän ja maalivahdin pois, mutta se ei auttanut. Saksa vei voiton ja säilytti A-sarjapaikkansa seuraaviin kisoihin.

Saksan hyökkääjä Markus Eisenschmid oli pelin jälkeen tyytyväinen A-sarjapaikan säilymisestä.

− Pystyimme tänään voittamaan ja se oli mahtavaa. Ensi vuonna on mahtavaa päästä pelaamaan Kanadassa Montrealissa ja Torontossa.

Norjan varakapteeni puolustaja Mattias Norstebo oli alakuloinen sarjaportaan vaihtumisesta johtuen.

− Olen hyvin pettynyt. Emme pelanneet tänään joukkueena ja annoimme Saksalle liikaa aikaa. Tappio oli rankka.

» Lähetä palautetta toimitukselle