TUTOn NHL-miesten hermot pettivät, LeKille pisteet
LeKi ja TUTO kohtasivat Lempäälässä revanssihengessä. Edellinen ottelu päättyi turkulaisten 1-2-vierasvoittoon. Tässä ottelussa nähtiin kahdeksan maalin lisäksi rähinöintiä, tappeluita ja suunsoittoa.
Ottelu alkoi värikkäästi. Marlo Koponen kaatoi läpiajossa Olli Henrikssonin.
Ainoa oikea ratkaisu tilanteessa on tuomita rangaistuslaukaus. Henriksson laittoi kiekon varmasti sisään ja tilanne oli 1-0 ajassa 1:25.
Samalla kellolyömällä Tami otti aikaisen aikalisän tavoitteenaan herättää joukkueensa.
Tommi Virtasella TUTO-maalilla riitti töitä.
Jesse Winchester aloitti suunsoiton jo aikaisessa vaiheessa.
LeKi pääsi ajoittain helposti vierasjoukkueen alueelle ja hyville maalipaikoille.
Tommi Välimaa ei arastellut NHL-kovanaama Jared Bollia.
Kotijoukkue teki toisen maalinsa ajassa 13:48.
Muutaman minuutin päästä soi taas verkot. Tilanteeksi 3-0.
Kolmannen maalin teki Roope Nikkilä.
Winchester ja torikokous.
Tuukka Pulliainen venyttää.
Jesse Winchester ja Tommi Välimaa ottivat pientä painia.
Jotain jäi vielä sanomattakin.
Jared Boll vieraili ensimmäistä kertaa Lempäälässä.
LeKin Teemu Huhtala laitakahinoissa.
TUTOn Antti Virtanen ei harmistunut, vaikka Riku Dufva hieman halailikin.
TUTO alkoi saamaan ottelua hieman haltuunsa. Kiekko alkoi pyörimään vaarallisesti LeKi-päädyssä.
Eikä aikaakaan, kun Derek Famulare pääsi yrittämään...
... ja laittoi kiekon pussiin. LeKin 4-0-johto kaventui 4-1:een.
Alle 20 sekuntia edellisestä ja Olli-Pekka Heinimäki iski turkulaisille jo toisen osuman.
Ja taas kokoonnuttiin neuvottelemaan. Asialla Winchester ja kumppanit.
Heti kolmannen erän alkuun LeKi teki viidennen maalinsa, asialla Jesse Jyrkkiö ylivoimalla.
LeKi juhli ensin...
...ja TUTO perässä. Famulare teki illan toisen osumansa ja tilanteeksi 5-3.
LeKin maalia vartioi Pekka Tuokkola, joka joutui väistelemään turkulaisia hyppimällä.
Taas kahinoidaan. Huutelemassa - kukas muukaan - Jesse Winchester.
Tommi Välimaa ajautui Virtasen syliin, josta Juhani Tammisen alamaiset eivät pitäneet.
Atte Pentikäinen ja Winchester nokikkain.
Kanadalaista ei yhteenotto juuri vaivannut.
Tamminenkin alkoi lämpeämään ottelun edetessä. Myös Tami olisi halunnut joukkueelleen rankkarin.
Tommi Virtaselle kertyi 39 torjuntaa.
Aivan kuin rähinöintiä ei olisi vielä tarpeeksi ollut, Jared Boll ja Tommi Välimaa ottivat yhteen kolme minuuttia ennen loppua. Lopputuloksena molemmat ennen aikojaan suihkuun.
LeKin Lassi Mattilan tuuletus revanssivoiton kunniaksi.
Kaikki kuvakoosteet
Tyttöleijonat aloitti MM-kisat kahdella tasaisella pelillä
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 17:20
Nuorten Leijonien kova taistelu ei riittänyt – Yhdysvallat juhli jälleen maailmanmestaruutta
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 8:57
Miika Tiihosen ensimmäinen liigamaali siivitti Sportin voittoon
LIIGA | 4.1.2025 21:34
90-luvun sauna lämpeni Nokia-areenalla, Tappara ja KalPa löivät löylyä
LIIGA | 4.1.2025 21:26
- 1 / 1382
- ››
Muut timanttikuvat
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Ruotsalaisvahti loukkaantui − Kiekko-Espoo lainaa Emil Vuorion TUTOsta
LIIGA | MESTIS | 2.1.2025 15:49
Uutinen
TUTOn hyökkäykseen kokenut paluumuuttaja Puolasta, Kiekko-Vantaalle liigakokemusta puolustukseen
MESTIS | 28.12.2024 22:32
Artikkeli
Mestis-viikko: RoKi ja Jokerit täyttivät hallin kahdesti, TUTO jatkoi vahvassa vedossa
MESTIS | 21.10.2024 6:00
Artikkeli
Mestis-viikko: TUTOn maksuvaikeudet veivät huomion voittokululta, Vantaalla jouduttiin evakkoon
MESTIS | 30.9.2024 7:00