Ryminää ja ryskettä Kupittaalla
TUTO voitti Peliitat voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 2-1. Kotijoukkue TUTO hallitsi peliä alusta loppuun saakka vieraiden keskittyessä rymistelyyn. Peliittojen maalilla seissyt Antti Rautiola torjui 54 kertaa ottelussa ja tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon, mutta fyysinen vierasjoukkue ei ollut omimmillaan maalintekokilpailussa.
Kotijoukkueen kannattajat muistivat aiemmin kauden aikana loukkaantunutta Kristian Tuohilampea ottelun alussa.
Peliittojen peli perustui vastustajan murjomiseen.
Varsinkin isokokoinen Eljas Suoknuuti keskittyi sinipaitojen seinälle nostamiseen.
Suoknuuti ei kuitenkaan ollut ainoa taklaaja.
Myös joukkueen kapteeni Ville-Veikko Väkeväinen innostui taklaamisesta.
Oikeastaan kukaan vieraista ei vierastanut fyysistä kontaktia.
Kotijoukkueen pelaajat olivat jatkuvasti selällään laidan tuntumassa.
Katkoilla nähtiin tavallista tonttumaisempaa tanssia.
Peliittojen kiekollinen peli ei kuitenkaan vakuuttanut. Hyökkäykset päätyivät kiekon roiskaisuun kohti Kimmo Meriläisen vartioimaa maalia.
TUTO sai runsaasti tilaa ja aikaa laukoa.
Rasmus Kulmala aiheutti hankaluuksia Peliitoille.
Vieraiden maalia tilkittiin usean miehen voimin.
Peliittojen valmennus kummaksui tuomaritoimintaa.
Isäntien dominoinnista huolimatta vieraat onnistuivat lyömään kiekon ohi Kimmo Meriläisen.
Pelaajat innostuivat ottamaan niskalenkkejä toisistaan.
Peliitat oli lähellä voittaa ottelun Mikko Lahtelan maalilla, mutta Hannu Kuru laukoi pelin tasoihin.
Maali hymyilytti katsomon puolella.
Aki Keinänen manasi epäonneaan kilisytettyään tolppia useampaan otteeseen.
54 kertaa ottelussa torjunut Antti Rautiola tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden kahteen pisteeseen.
Isännät todistivat paremmuutensa voittolaukauskilpailussa. Rasmus Kulmala vastasi kilpailun parhaasta harhautuksesta.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Haastattelu
TUTO-luotsi Samuli Marjeta ylistää Mestiksen supertähden "likaista työtä" – peräänkuuluttaa Liiga-lainojen lopettamista
MESTIS | 23.1.2025 11:58
Haastattelu
Pekka Virta lyttäsi Mestiksen ja Liigan väliset siirtopykälät – "Aivan pöyristyttävää huomata tällainen ongelma"
MESTIS | 15.1.2025 15:12
Uutinen
Samuli Marjetasta TUTOn uusi päävalmentaja kolmen kauden sopimuksella
MESTIS | 15.1.2025 11:54
Uutinen
Ruotsalaisvahti loukkaantui − Kiekko-Espoo lainaa Emil Vuorion TUTOsta
LIIGA | MESTIS | 2.1.2025 15:49
Uutinen
TUTOn hyökkäykseen kokenut paluumuuttaja Puolasta, Kiekko-Vantaalle liigakokemusta puolustukseen
MESTIS | 28.12.2024 22:32