Perinteisesti erittäin vahvana kotijoukkueena tunnettu FPS on ollut tällä kaudella yllättävän ongelman edessä. Joukkue on hakenut hienoja vierasvoittoja, mutta kotikaukalossa peli ei ole kulkenut. Vahva puolustusmateriaali on mahdollistanut mm. Kiekko-Vantaan ja Hermeksen kesyttämisen paineettomissa vierasotteluissa, mutta kotiyleisön edessä suoritustaso on jäänyt vaatimattomaksi.
Torstaiseen tv-otteluun vihreäpaitainen FPS luistelee niskassaan kuuden perättäisen voitottoman kotiottelun mukanaan tuoma apina. Helpottava voitto olisi saattanut tulla viikonloppuna KooKoota vastaan forssalaisten johdettua jo 4-1, mutta lopulta ottelu päättyi pistejakoon maalein 4-4.
- Ei siitä pelistä paljoa enempää käteen jäänyt kuin se alku, kun sitten loppuosa pelistä meni lähinnä jäähyilyyn, FPS-valmentaja Kai Rautio muistelee.
Jäähyily toi mukanaan kaapin kokoiselle HPK-apu Marko Toivoselle kolmen ottelun pelikiellon, mutta sitäkin huonompia uutisia tiesi kokeneen Asko Rantasen urhea heittäytyminen kiekon eteen. Leukaluu murtui kahdesta kohtaa, ja leikattu Rantanen palaa tositoimiin vasta joskus joulun jälkeen. Poissaolot aiheuttavat FPS:lle pienoisen pakkipulan, sillä sopimuspakkeja jää jäljelle vain viisi kappaletta.
Kestääkö Tammisen polvi?
Menetyksen on kokenut myös vierasjoukkue Ahmojen puolustus. HIFK-apu Joni Purola ehti pelata nilkkavammasta toivuttuaan hyvinkääläisjoukkueen riveissä vain kaksi ottelua, ennen kuin kutsu kävi liigaan ja Lahden Pelicansiin. Epävarmuutta aiheuttaa myös vahvan syksyn pelanneen Pasi Tammisen sunnuntaina vääntämä polvi.
- Tamminen ainakin aloittaa pelin. Katsotaan sitten, miten polvi kestää. Teemu Jäske tulee Purolan paikalle ja Lauri Mattila nousee seitsemänneksi puolustajaksi, kertoo Ahmojen valmentaja Kari Lehtinen.
Tammisen polven kestäminen olisi Ahmojen alakerralle varsin tärkeää, sillä kesken kauden joukkueeseen tulleen ja kapteeniksi nimetyn Pasi Järvisen sekä Kim Sjöblomin lisäksi Tamminen on ainoa, jolla aiempaa kokemusta miesten sarjoista yksittäisiä otteluita enemmän.
Liiga-apuja tv-tähdillä on vähemmän kuin keskimäärin alkukauden aikana. FPS:ää vahvistavat HPK:n hyökkääjät Joni Lappalainen ja vahvasti KooKoota vastaan esiintynyt Olli Sillanpää. Ahmojen paidassa ei Purolan lähdön jälkeen ole ainuttakaan IFK-peluria.
FPS kotiedun kokoinen suosikki
FPS on ollut alkukaudesta kaksikosta pykälän vahvempi ja lähtee otteluun kotiedun turvin - sellainen lienee tuloksista huolimatta - suosikkina, vaikka pakiston rivit ovatkin harventuneet. Suuresta yllätyksestä ei silti voida puhua, vaikka Ahmat vierasvoiton mukaansa nappaisi, sillä sen verran pieniä erot joukkueiden välillä ovat.
- Ottelu oli edellisellä Forssan-vierailullamme hyvin tasapäinen [FPS siis voitti jatkoajalla 5-4], enkä usko voimasuhteiden hirveästi muuttuneen, aikanaan FPS:n riveissä SM-sarjaa pelannut ahmavalmentaja Kari Lehtinen arvioi.
Ahmojen osalta kulunut sarjatauon jälkeinen viikko sujui kaksijakoisesti. Vaikeamman vastustajan eli Kiekko-Vantaan hyvinkääläiset onnistuivat nujertamaan jatkoajalla 2-1 uhrautuvan puolustustaistelun jälkeen, mutta helpommaksi vastustajaksi ennakoidulle nuorten maajoukkueelle Ahmat hävisi tylysti 2-5 uneliaalla esityksellä.
- Siitä on keskusteltu. Taisteleva ryhmä olisi torstaina kentällä ilman tv-kameroitakin. Meillä ei floppeja montaa ole ollut, ja niitä sattuu silloin tällöin pitkässä juoksussa, Lehtinen toteaa.
Entä vaikuttaako tv-kameroiden läsnäolo ja siten tavanomaista suurempi yleisö FPS:n otteisiin?
- Ei ole kyllä mitään tietoa miten tv-matsi vaikuttaa kehenkin. Jos joku saa säväreitä, niin tietystihän se hyvä on. Mutta tämä on yksi matsi muiden joukossa ja siihen valmistaudutaan sen mukaisesti, Rautio kertoo.
Kela ja Niemelä jatkavat
Joukkueidensa tärkeimmät pelaajat eli maalivahdit ovat odotetut. Kotijoukkueen maalissa jatkaa alemman sarjatason kautta Mestikseen noussut ja hyvän syksyn torjunut Tommi Kela. Ahmojen tolppien väliin asettuu Tommi Niemelä, joka ailahtelevien pelien jälkeen nappasi menneen viikon molemmissa otteluissa täydet kolme Jatkoajan tähteä.
FPS-ottelun jälkeen Niemelällä koittavat haastavat ajat, sillä perjantaina hän suuntaa viikon mittaiselle Puolustusvoimien leirille, ja väliin jäävät sekä harjoitukset että ottelut Hokkia ja KooKoota vastaan. Ahmojen pelaajista hyökkääjä Tero Kotilainen on jo valmiiksi ammuskelemassa maalien sijasta tykillä Lohtajalla.
Molemmissa joukkueissa on yksi kappale varsin tuoreita tuttavuuksia. FPS hankki sarjatauon aikana tshekkiläisen keskushyökkääjä Jan Sochorin paikkaamaan joukkueen sentterivajetta. Ensimmäisessä ottelussaan Sochor ei vielä tehopisteitä napannut, ja toisessa kamppailussa tv-yleisö pääsee katsastamaan Sochorin taidot.
Ahmoissa on tv-peliin päättyvällä kahden ottelun try outilla pienikokoinen laitahyökkääjä Rami Välimaa, joka ei juurikaan päässyt kiekollisena osaamistaan näyttämään koko joukkueelta onnettomasti sujuneessa sunnuntain ottelussa. Niinpä valmentaja Lehtinenkään ei osaa Välimaan jatkosta vielä hirveästi sanoa.
- Vaikea päätös tulee olemaan. Katsotaan nyt vielä, tuumaa Lehtinen.