Haukkojen suorittaminen on viime aikoina ollut peräti surkuhupaisaa seurattavaa. Joukkue hävisi ennen perjantaista TuTo-ottelua kolme vieraspeliään putkeen yhteismaalieron noustessa peräti lukemiin 5-32. Voittoon järvenpääläiset eivät pystyneet myöskään TuToa vastaan, mutta pahin pelillinen lama näytti kuitenkin jääneen taakse. Loppulukemista 1-4 huolimatta Haukat pystyi pelin alkua lukuun ottamatta kelvolliseen taisteluun.
Kotijoukkueen itseluottamuksen kannalta olisi varmasti hyvä, että murheellinen tappioputki saataisiin poikki ennen kuin siitä alkaa muodostua liian suuri rasite. Lisäksi karsintaviiva karkaa koko ajan kauemmas ja kauemmas, joten tappioihin ei enää juurikaan ole enää varaa, mikäli järvenpääläiset mielivät säilyttää sarjapaikkansa suoraan.
Haukkojen tilanne on sikäli hyvä, että joukkueen sairastupa on tyhjä. Paperilla järvenpääläiset saavat jalkeille varsin potentiaalisen ryhmän – ongelmana on vain itseluottamuksen palauttaminen. Etenkin joukkueen puolustuspään pelaaminen on ollut viime peleissä pahimmillaan peräti katastrofaalista, ja myös hyökkäyksistä on puuttunut paras terävyys. Muutaman loukkaantuneen avainpelaajan paluun jälkeen eväitä parempaan pitäisi kuitenkin olla.
Keskiuusmaalaisten maalilla jatkaa Heikki Kokkonen, johon lomilta palanneella päävalmentaja Jami Kaupilla riittää yhä luottoa.
- Maalivahdin vaihtoon ei ole mitään syytä. Palattuani hommiin isoin asia oli palaveri Heikin kanssa, jossa selvisi, ettei mitään henkisiä vammoja tai muutakaan ole tullut. Maalivahtiin eivät pelit ole kaatuneet, vaan siihen, ettei puolustukselta ole tullut tarpeeksi apuja, ja koko joukkueen pelaaminen on ollut sieltä sun täältä, Kauppi puolusti Kokkosta TuTo-pelin jälkeen.
Jokipojat hyvässä vireessä
Toisin kuin sunnuntainen isäntänsä, Jokipojat on suoriutunut peleistään viime aikoina varsin mallikkaasti. Joukkue pystyi eilen Kirkkonummella hyvään ryhtiliikkeeseen torstaisen 3-2-Hokki-tappion jälkeen. Salamat kaatui 3-2-lukemin joensuulaisten pystyttyä hyvään ja tasapainoiseen esitykseen erinomaisesti torjuneen maalivahtinsa Ari Reunasen johdolla.
Lauantaisen voittonsa myötä Jokipojat nousi Mestiksen tiukassa keskikastissa peräti neljänneksi – kuitenkin vain pisteellä Salamoiden ja TuTon ohi. Valmentaja Kari Rauhanen oli kohtuullisen tyytyväinen joukkueen esitykseen Kirkkonummella.
- Meillä oli kirvelevä tappio Kajaanissa torstaina. Hölmöiltiin ihan itse se. Sen jälkeen istuttiin alas perjantaina ja juteltiin, mistä jääkiekkoilija koostuu. Lajitaidot meillä on, fyysiset ominaisuudet meillä on, mutta henkisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia meillä ei oikein ole. Niihin oli panostus, ja kouluarvosanalla kahdeksan selvittiin Kirkkonummella, mutta petraamista on vieläkin. Parempaan suuntaan ollaan menossa silläkin puolella, Rauhanen arvioi.
Jokipoikien kokoonpanosta ovat varmuudella poissa sentteri Matti Hietakangas ja puolustaja Jarkko Immonen. Lisäksi puujalasta kärsivän Jarno Virkin pelaaminen on epävarmaa. Ykkössentteri Tapio Ahtonen jätti Salamat-pelin kesken kolmannessa erässä jouduttuaan kovan taklauksen kohteeksi, mutta hänet nähtäneen tositoimissa jälleen Järvenpäässä.
Jokipoikien pelissä näkynee sunnuntaina jo lievä väsymys, sillä taisto on joukkueelle kolmas neljän päivän aikana. Joensuulaiset lähtevät otteluun ennakkosuosikkina, mutta myöskään Haukkojen voitto ei olisi suuri yllätys. Kotijoukkueen otteita on hankala ennustaa, sillä hyvänä päivänä se pystyy haastamaan suurimman osan Mestis-joukkueista, mutta kun kohdalle sattuu huono hetki, voi turpaan tulla reilumminkin.